Odotin meidän perheen viidettä lasta vuonna 2022. Silloin heräsi vahvasti kiinnostus kotisynnyttämistä kohtaan. Olin jo aiemmin miettinyt, että sairaalasynnytykset ei ole minua varten, kun siellä en vaan saa sellaista synnytystä mitä joka kerta unelmoin ja toivoin. Siltikin kotisynnytys vielä tuolloin jäi haaveeksi, omat pelot veivät voiton ja päädyimme sairaalaan synnyttämään.

Taaskaan synnytys ei mennyt toivotulla tavalla, kätilöt eivät lukeneet synnytystoivelistaa ja kummastelivat esim. kun pyysin, että isä voisi ottaa vauvan vastaan, tätä ei kunnioitettu vaan opiskelija otti vauvan vastaan.

 

Vähän yllätyksenä 3kk synnytyksen jälkeen huomasin odottavani taas. Silloin päätin heti, että nyt saan sellaisen synnytyksen kun olen toivonut. Aloin ottaa selvää kotisynnyttämisestä. Tutkittiin kotikatilöiden palkkaamista ja tultiin siihen tulokseen, että se on meille liian tyyristä. Yritin keksiä keinoa millä me voitaisiin kustantaa kotikätilö, mutta sellaista ei vaan tuntunut löytyvän. Aloin jo vähän harmitella, ettei kotisynnytys ehkä onnistuisikaan. Olin mietyinyt asiaa facebookin kotisynnytys ryhmässä ja sitä kautta minuun otti yhteyttä eräs äiti joka oli synnyttänyt ilman kätilöä ja tästä sainkin kimmokkeen alkaa selvittää vapaasynnytystä. Puhuttiin asiasta miehen kanssa, alettiin tutkia riskejä, tilastoja, tarvittiin faktaa meidän päätöksen tueksi. Löysin somesta tilejä jotka jakoivat tietoa kotisynnyttämisestä, mitä se oikeasti on ja ymmärsin, ettei se oikeasti ole vaarallista, vaan upea alku minulle äitiyteen ja ihana lempeä tapa meidän vauvalle syntyä.

Hankittiin välineitä mitä koettiin tarvitsevamme, kuten amme, tens-laite, eteerisiä öljyjä. Juttelin paljon kotona synnyttäneiden naisten kanssa, ostin Juuri Maman kotisynnytysoppaan ja kyselin asioita kätilöiltä.

Löydettiin meille doula ja päätin keitä läheisiä haluan mukaan synnytystiimiin. Ystävä ja kaksi siskoani. Välillä tuntui, että saattaisin haluta olla kahden mieheni kanssa. Alkuun ajattelin, että lapset voisivat olla paikalla. Mutta paria viikkoa ennen synnytystä päätin, etten haluakaan heitä paikalle, koska pelkäsin, etten pysy mun synnytyskuplassa lasten häärätessä ympärillä.

 

Mun lapset on syntyneet tietyllä kaavalla, jokainen edeltäjäänsä aiemmin, kaikki ennen laskettua-aikaa. Olin ajatellut, että tämäkin vauva tulee varmasti kaavaan istuvalla tavalla. Ja koska edellisestä raskaudesta oli niin vähän aikaa, olisihan hänen pakko syntyä hyvissä ajoin.

Tuli ja meni viikot milloin edelliset lapset ovat syntyneet ja vauvaa ei kuulunut, voi jestas tämä haastoi mun mieltä.

Yritin päästää irti ajatuksesta lasketusta-ajasta. Vaikeaa se oli.

 

Mitään merkkejä vauva ei antanut etukäteen tulostaan.

Tuli lauantai, iltasella supisteli todella loivasti, näitä pehmeitä tuntemuksia tuli läpi yön, kuitenkin niin, että niihin välillä heräsin. Ehdin innostua, nyt hän tulee! Kuitenkin aamuyöstä nämäkin tuntemukset laantui ja nukahdin.

Aamulla hieman pettyneenä miehen kanssa aamukahvilla mietittiin, että ehkä se tästä vielä lähtee.

Ajattelin, että vetäydyn vähäksi aikaa kuuntelemaan musiikkia peiton alle ja otan hetken itselleni.

Mulle tosi tärkeäksi kappaleeksi oli muodostunut vapaasynnytys suomi podcastista “meri sisälläni”. Kuuntelin tätä kappaletta ja tunsin kun mun kalvot puhkesi ja tuli aika napakka aalto.

Mä vähän pelästyin tätä, kun ajattelin, että miehen on lähdettävä nyt viemään lapsia ja mä jään yksin. Pyysin mun siskoja paikalle ja heistä toinen lähtikin viemään lapset ja mies jäi mun kanssa.

 

Aallot olivatkin vielä tässä kohtaa helppoja ottaa vastaan. Mies täytti altaan valmiuteen, mulle laitettiin tens ja kuulokkeiden avulla pysyin hyvin kuplassani.

Laitettiin kynttilöitä palamaan ja luotiin tunnelmaa. Aallot kuitenkin pysyivät melko loivina ja harvoina. Illan kuluessa aloin hakeutua omaan tilaan ja menin pimeään makkariin tanssimaan. Yksin ollessa aallot vähän voimistuivat ja mulle tulikin tunne, että voitaisiin jäädä miehen kanssa kahdestaan. Pyysin mun siskoja lähtemään kotiin.

Mies ehdotti, että lämmitetään sauna ja nautitaan kun saadaan pitkästä aikaa olla kahdestaan.

Siinä ei mennyt kauaa kun aallot ottivat tuulta alleen. En enää halunnut saunaan, vaan jäin nojailemaan jumppapalloon olkkarimme lattialle tens laitteen kanssa, sillä aikaa kun mies kävi saunassa.

Olin ajatellut taas etten kaipaa meille enää muita tueksi, mutta aaltojen voimistuessa pyysin miestä soittamaan doulan paikalle. Miehen tultua saunasta, hän kaivoi kaulaliinan jolla kannatteli vatsaani aina aallon tullen kun minä nojasin käsilläni jumppapalloon.

Aloin vaipua ihan kunnolla omaan kuplaani. Pyysin miestä kutsumaan siskoni takaisin kun doulalla oli ajomatkaa kuitenkin tunti.

Aloin kaivata jotain muuta lievitystä kuin tens ja menin suihkuun istumaan jumppapallon päälle. Se tuntui todella hyvältä. Mies oli laittanut pari päivää ennen synnytystä jouluvalot tunnelmaa luomaan meidän kylppäriin.

Suihkussa laskin lämmintä vettä vatsalleni ja aallon tullen päästin matalaa ääntä.

 

Doula saapui paikalle, kävi kysymässä tarvitsenko jotain, en tarvinnut ja hänen tulonsa tuntui hyvältä.

Aloin kaivata ammeeseen, mutta mun piti tulla pois suihkusta, jotta mies sai altaan täytettyä loppuun.

Doula ja mies kuivasivat minut, auttoivat vaatetta päälle ja tens laitteen takaisin. Olin eteisen lattialla kontillaan kun toinen siskoni tuli takaisin.

 

Vielä odottelin altaaseen pääsyä ja siirryin olohuoneen lattialle konttaus-asentoon, missä oli parasta ottaa aaltoja vastaan. Muut silittelivät ja hieroivat.

Olin koko ajan silmät kiinni, mutta silti vaistosin kun mieheni poistui olohuoneesta ja aallon tullessa aloin välittömästä itkeä ja huutaa että missä hän on. Tästä eteenpäin oli niin intensiivistä, ettei kukaan enää poistunut paikalta.

Kun pääsin ammeeseen tuntui ihan mielettömän hyvältä kun lämmin vesi kannatteli kehoa.

Aaltojen tullessa murisin, karjuin, päästin pitkää matalaa ääntä.

 

Käskytin muita välillä aika rumastikin hieromaan, antamaan juomista, olin kuulemma kieltänyt heitä puhumastakin kerran.

Minulle alkoi iskeä epätoivo ja huusinkin, etten pysty enää, vaikka pystyin aaltojen välissä lepäämään todella hyvin. Pyysin jotain käteeni ja doula toi minulle kammat, tämäkin auttoi taas todella paljon. Mun yläkroppa alkoi täristä aina aallon tullen, mutta sekin tuntui helpottavan.

Doula ja siskoni hieroivat mun selkää tai laskivat lämmintä vettä mun selkään, mies piti käsistä kiinni ja oli lähellä kasvojani.

Mulle tuli tunne, että haluausin kokeilla alapäätäni tuntuuko vauvan pää, mutta ajattelin, etten haluakaan tietää, ettei epätoivo iske.

Sitten alkoikin jo tuntua, että nyt keho alkaa työntää ja pää lähtee liikkeelle. Tämä tuntui kuin kehoni halkeaisi ja silti vaan keho itsestään työntää kipua vasten. Käännyin luonnostani lepäämään selälleni veden päälle. Minulle iski pieni paniikki miltä pään syntyminen tuntuu, mutta doula ja mieheni tsemppasivat minun pystyvän. Oli uskomatonta kun kaikkien energiat sopivat yhteen, mikä kannattelun tunne minulla oli.

 

Pään syntyminen tuntui äärettömän helpottavalta.

Tässä kohtaa pystyin vähän rentoutumaan. Uusi aalto saapui ja alkoi työntää vauvaa ulos, sanoin miehelle, että siirtyy ottamaan vauvaa vastaan.

 

Minulle oli jäänyt niin vahvasti ajatus sairaalasynnytyksestä, että kätilöt auttavat vauvan hartiat ulos, niin huusin miestäni auttamaan vauvaa ja vetämään sitä. Onneksi mies tiesi, ettei niin tarvitse tehdä, hän vain odotti, että kehoni tekee tehtävänsä, eikä siinä mennyt kuin yksi aalto ja loppu vartalo syntyi.

 

Mies nosti vauvan minulle ja minä olin ehkä vähän shokissa että olin pystynyt siihen, ensireaktioni olikin, että minä synnytin sen!

Vauva oli hurjan rauhallinen, muutaman parkaisun hän päästi ja muuten katseli vain.

Minut autettiin ylös ammeesta meidän sohvalle ja siinä me ihmeteltiin toisiamme.

Olin ihan ihmeissäni jälkisupistuksista kun en ollut niitä ikinä puudutteiden takia kokenut.

Halusin siirtyä sänkyyn ja sinne alle tunti syntymästä syntyi istukka, minua supisti, vedin vähän napanuorasta ja ponnistin.

Oli niin ihanaa olla omassa sängyssä, omien ihmisten kanssa.

Vauva syntyi yöllä 00.20.

Doula ja siskoni lähtivät aika pian syntymän jälkeen ja me jäimme kolmestaan.

 

Vihdoin sain mun korjaavan synnytyskokemuksen!