Siirtymäriitit

Siirtymäriitit

Siirtymäriitit ovat suuria elämäntapahtumia, joissa ihminen siirtyy elämässään uuteen vaiheeseen. Ne ovat kautta aikojen olleet tärkeitä seremonian ja juhlistamisen aiheita, jolloin koko yhteisö on ollut kyseisen ihmisen tukena tässä uuteen vaiheeseen siirtymisessä ja vanhasta irtipäästämisessä. Siirtymäriittien kunnioitus auttaa meitä yhdistymään luonnon viisauteen, tutkimaan omia voimia ja saamaan tukea ja kannustusta omalla elämänpolullamme. Naisen elämässä olevia siirtymäriittejä ovat mm. kuukautisten alkaminen, lapsen synnyttäminen, naimisiin meno ja vaihdevuodet. Mikä tahansa suuri elämäntapahtuma, jossa ihminen siirtyy tilasta toiseen, päästäen irti vanhasta voi kuitenkin olla siirtymäriitin aihe.

HINTA

Matkakulut lisätään hintaan 0,30e/km.

 

Äidin siunausjuhla – Mother Blessing

Hinta 280€

Tämä on raskausmatkaa sekä äidiksi syntymisen siirtymäriittiä kunnioittava kaunis seremonia-juhla.

Tämän seremonian tarkoitus on voimaannuttaa raskaana olevaa naista, luoda luottamusta synnytykseen ja ympäröidä raskaana oleva nainen rakkaudella ja hoivalla. Odottavan äidin toiveet ja tarpeet vaikuttavat seremoniajuhlan sisältöön, mutta siitä muodostuu aina lämmin ja lempeä ilmapiiri, josta jokainen osallistuja saa ammentaa voimaa.

Tässä juhlassa todella kunnioitetaan odottavaa äitiä ja hän saa olla koko yhteisönsä tukemana ja hoivattuna.

Äidin siunausjuhla on hyvä vaihtoehto ”baby showereille” ja tässä juhlassa hemmotellaan tulevaa äitiä sekä kunnioitetaan raskauden sekä henkistä, fyysistä että emotionaalista ulottuvuutta voimaannuttavassa naistenpiirissä.

Juhlan sisältö käydään yhdessä läpi osallistujien kanssa etukäteen, äidin toiveita kunnioittaen. Maria ohjaa juhlan seremoniallisen osuuden sekä erilaiset ohjelmanumerot ja lopuksi nautimme hyvästä ja ravitsevasta ruuasta yhdessä.

Jos juhlat järjestetään äidin kotona, niin siinä tapauksessa huolehdimme yhdessä myös siivoamisen juhlien jälkeen, niin että äiti saa vain nauttia ihanasta ilmapiiristä, joka juhlien jälkeen tilassa vallitsee.

Juhlan kesto voi olla 3~6 tuntia, riippuen osallistujamäärästä.

Ei sisällä juhla-tilaa eikä ruokaa.

Äidin siunausjuhla on mainio lahja-idea äidin ystäviltä perheelle, jolloin kustannukset voidaan jakaa ystävien kesken.

Morsius-seremonia

Hinta muodostuu sisällön mukaan.

 Valmistellaan morsian avioliittoon loitsuin, lauluin, kylvetyksin ja saunataioin ja voimallisen naistenpiirin tuella! Vanhaa perinnettä ja ikivanhaa viisautta nykypäivään sovellettuna. Morsius-seremonia muodostuu aina lämpimän lempeäksi, yhteisölliseksi juhlaksi, morsiamen toiveita ja tyyliä kunnioittaen.

Morsius-seremonian järjestän mahdollisesti työparini Lotta Karpin kanssa, jolloin juhlasta tulee entistäkin runsaampi ja monimuotoisempi.

Kysy lisätietoa!

 

 

Kuukautisten alkamisen seremonia

 280€

 Ensimmäisten kuukautisten tulo on suuri siirtymä tytön elämässä. Silloin kohdun muistimme herää ja tyttö yhdistyy vahvemmin kuunkiertoon ja luonnonsykleihin itsessään sekä oman voimansa heräämiseen.

Tämä seremonia on yhteisöllinen juhla, jossa voi olla mukana tytön lähipiiriin kuuluvia aikuisia naisia sekä omanikäisiä ystäviä.

Seremoniassa juhlistetaan tytön siirtymää kohti naiseuden polkua, osana esiäitiensä ketjua ja kannustetaan tyttöä hänen omien voimiensa löytämiseen.

Tähän seremoniaan sisältyy myös paljon informatiivista tietoa kuukautisista ja niiden merkityksestä ja tietopaketti kuukautissuojista sekä muista tytön mieltä askarruttavista asioista aiheeseen liittyen.

Voimaannuttava ja lämminhenkinen seremoniajuhlistus muodostuu aina osallistujiensa näköiseksi. Lopuksi syömme hyvin ja nautimme yhdessäolosta.

Sisältää:
Pyhän juhlatilan luominen ja valmistelu
Materiaalit seremoniaan
3 ~ 4 tunnin ohjattu seremonia
Piirin sulkeminen

    • Ei sisällä juhla-tilaa eikä ruokaa.

    Kaakao- seremonia

    Hinta alkaen 200€

    Järjestän yhdessä kumppanini kanssa myös kaakaoseremonioita.

    Seremoniassa nauttimamme kaakao on alkuperäinen criollo-lajike, joka on säilynyt risteytymättömänä, sellaisena kuin Mayan-kansat sen käyttivät. Ikivanhat ovat ne maaperät ja trooppiset sademetsät, joissa nämä kaakaopuut ovat saaneet kasvaa. Tätä Guatemalalaista kaakaota maistamalla voi todella tuntea kaakaon todellisen vaikutuksen ja taian! Mayan alkuperäiskansat ovatkin käyttäneet kaakaota jo vuosituhansia mm. lääkkeenä, rauhanjuomana kiistojen selvittämiseen sekä moniin vaivoihin ja henkilökohtaisiin haasteisiin. ”Jumalten juomanakin” tunnettu kaakao herättää aistillisuuden ja rakkauden tunteen vahvasti eloon, auttaen juuri siinä missä sitä tarvitaan.

    Kaakao sisältää runsaasti antioksidantteja, vitamiineja, magnesiumia ja kalsiumia sekä paljon muita ravintoaineita. Kaakao auttaa meitä avaamaan sydän-keskustamme lempeästi, olemaan yhteydessä tunteisiimme, ja herättäen iloa ja nautintoa elämää kohti.

    Tässä seremoniassa käytämme mm. ääntä, laulua, liikettä, meditaatiota ja visualisaatiota, jotka tukevat kaakaon vaikutusta ja auttavat löytämään yhteyden luovuuteemme. Teemat seremonioihin vaihtuvat aina vuodenkierron mukaan.

    Tämä seremonia on myös mainio lisä esimerkiksi morsius-seremoniaan.

    Järjestämme tilauksesta myös yksityistilaisuutena juuri teille räätälöitynä.

    Kysy lisää 

    Mariasta

    Äidinsiunaus-juhlasta:

    ”Maria is wonderful. She organized my Mother Blessing Ceremony. This was one of the most important days in my life. I felt so blessed and loved, surrounded by my family of sisters. Maria did a great job creating this amazing atmosphere and loving circle. Thank you, Maria! I definitely recommend her!”
    -Lisette

    Morsius-Seremoniasta: 

    ”Halusin kunnioittaa ja pyhittää siirtymistäni vanhasta minästä uuteen ja kutsuin kaksi naista järjestämään minulle morsiuspiirin. Samalla se oli elämäni vanhojen ja uusien ystävien tuomista yhteen, naiseuden juhlimista, tilan ja energian puhdistamista ja parantumista vanhoista siteistä sekä uuden maailman visiointia ja tervetulleeksi toivottamista. Kiitos Maria pyhästä työstäsi jota teet feminiinisen voiman vapauttamiseksi ja vahvistamiseksi meissä. Kannat totuudellista energiaa, aitoutta ja herkkyyttä, se luo varman ja voimaannuttavan tunteen ympärilleen johon on turvallista liittyä. Oli kaunista seurata kuinka taioitte yhdessä Lotan kanssa tilaan rakkautta, kauneutta ja harmoniaa ja tunsin kuinka se kosketti myös muita paikalle saapuneita. Näen tämän voiman leviävän kauas ja olen todella kiitollinen että olen saanut olla sitä jakamassa ja luomassa! Rakkaus, ilo ja totuus olkoon kanssasi kaikessa mitä teet. Kiitos.”
    Merina

    Kanssakulkijana äitiyden pyhällä polulla

    ‹ Sivujen kuvat ottanut Iida Liimatainen ›

    Kanssakulkijana äitiyden
    pyhällä polulla

     FACEBOOK
     INSTAGRAM

    sivujen kuvat ottanut Iida Liimatainen