Traditional Midwifery- kätilöyden juurilla

perinteinenkätilöys raskaus synnytys syntymänsuojelija traditionalmidwife Jan 28, 2020

 

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna osallistuin ‘Introduction to Traditional Midwifery’- kurssille, jonka meille piti chileläinen perinnekätilö Daniela Paz Salinas. Nelipäiväinen kurssi oli intensiivinen syväsukellus raskauden, synnytyksen & postpartum-ajan maailmaan perinteisen kätilöyden näkökulmasta. Kurssilla opittiin kädentaitoja, perehdyttiin lempeään ja kokonaisvaltaiseen raskaudenseurantaan sekä opittiin homeopaattisten istukka-valmisteiden ja yrttitinktuuroiden tekoa äidin tueksi. Olen todella kiitollinen, että sain olla osana tätä voimakasta naistenpiiriä, muistamassa ikivanhoja taitoja ja istuttamassa jälleen näitä viisauden siemeniä, joiden todella toivon leviävän jälleen yhä suurempaan tietoisuuteen! Tällä kurssilla ei opittu pelkästään käytännön taitoja, vaan kaikessa mitä teimme yhdistyi niin henkinen kuin fyysinenkin ulottuvuus. Rituaalit, laulut, rummutus, rukoukset ja elämän pyhyyden kokeminen olivat läsnä ja punoivat kaiken yhteen, niin mielen kuin sydämenkin tasolla. Koin, että tällä kurssilla loksahti monta palasta kohdilleen ja sain yhä vahvemmin muistutusta, että tämä on se polku, jota olen tänne tullut kulkemaan- ja ennen kaikkea muistamaan!

Paluu juurille

Perinteisen kätilöyden juuret ovat varmasti ihan aikojen alussa. Kätilöt ovat olleet tukena naisen elinkaarella ihan kaikissa vaiheissa kuukautisten alusta menopaussiin asti. He ovat naisen hedelmällisyyden & terveyden suojelijoita ja ylläpitäjiä. He eivät siis ole olleet vain synnytyksissä avustamassa vaan muissakin naiseuden siirtymäriiteissä mukana. Perinteisesti kätilö onkin kulkenut naisen rinnalla jo ennen raskautta, auttaen seksuaaliterveyden ylläpitämisessä. Kätilöksi tulemiseen on perinteisesti ollut useita polkuja, ja useissa paikoissa maailmaa on yhä. Korkeakoulu-opiskelu on ollut yksi vaihtoehto, mutta kätilöksi on voinut tulla myös käytännön harjoittelun kautta kokeneemman kätilön opissa tai yhteisönsä valitsemana kokemuksensa ansiosta. Perinteiset kätilöt ovat myös riippumattomia, eli eivät ole sidoksissa mihinkään instituutioon. Jossain päin maailmaa tämä on tänäpäivänä laitonta, eikä perinteisen kätilöyden viisautta arvosteta todellakaan kaikkialla! Esimerkiksi meillä Suomessakin tällä hetkellä ainoa virallinen tie kätilöksi on korkeakoulu-opintojen kautta, joka kulkee suurimmaksi osaksi medikalisaation polkua, valmistaen kätilöä sairaalaympäristössä työskentelyyn.

Daniel havainnollistaa nuken avulla vauvan asento-mahdollisuuksia kohdussa

 

Kurssilla opimme millaista raskaudenseurantaa perinteinen kätilö toteuttaa. Ainoana raskaana olevana kurssilaisena sain ilon olla “harjoitus-kappaleena” Danielan opettaessa taitojaan. Laskettu aikani laskettiin viimeisten kuukautisten alkamispäivästä manuaalisen “raskauslaskurin” avulla sekä arvioitiin myös mihin kuunkierron aikaan synnytys voisi alkaa. Tämä täsmäsi omankin oletukseni kanssa. Opimme myös miten eri kuunvaiheet vaikuttavat synnytykseen ja sen luonteeseen. Kätilö tapaa synnyttäjän vähintään kolme kertaa ennen synnytystä mutta usein enemmänkin. Jokaisella raskaudenseuranta käynnillä käydään läpi äidin vointi, fyysinen kunto, tehdään perus-tutkimukset kuten verenpaineen mittaus sekä tunnustellaan vauvan asento kohdussa ja autetaan häntä mahdollisesti parempaan asentoon. Kätilön on hyvä olla tietoinen myös naisen omasta syntymästä ja suvun naisten synnytyksistä, sillä ne voivat vaikuttaa myös tulevaan synnytykseen. Nykypäivänä kätilöillä on usein doppler-laitteet sydänäänien kuunteluun, mutta he taitavat sydänäänien kuuntelun myös kätilöntorven avulla. Daniela kuunteli vauvani sydänäänet kyseisen torven avulla sekä hahmotti myös istukan paikan samalla tekniikalla. Ja istukka oli juuri siellä, missä sen intuitiivisesti itse olin ajatellut olevan! Kätilöntorven avulla osaava kätilö pystyy myös kuuntelemaan esim. onko napanuora vauvan kaulan  tai pään ympärillä. Daniela tunnusteli myös lapsiveden määrän sekä arvioi vauvan koon tietyn laskentakaavan avulla. Kätilö pyytää aina luvan koskemiseen, niin äidiltä kuin vauvaltakin ja jokaisella tapaamiskerralla annetaan myös vatsahieronta äidille, joka rentouttaa ja samalla auttaa vauvaa optimaaliseen asentoon. Tämä oli kerrassaan taivaallista ja toivoisin, että jokainen raskaana oleva saisi kokea tälläistä kohtelua! Oli ihana huomata, miten Daniela otti yhteyttä vauvaan, jutteli sille samalla kuin kosketti vatsaani ja tämän tarkoitus onkin luoda yhteys kätilön ja kohtuvauvan välille ennen synnytystä. Vauva kohdataan jo yhtälailla tietoisena olentona, vaikka onkin vielä kohdun sisäpuolella.

Sydänäänien kuuntelua perinteiseen tyyliin

 

Syntymän suojelija

Perinteisille kätilöille naisen rinnalla kulkeminen on henkinen ja pyhä tehtävä. He ovat naisen tukena vähintään raskauden alusta alkaen, mahdollisesti jo aiemmin, jotta luottamuksellinen suhde syntyy molemmin puolin. Naisen tuntemalla he voivat myös ennakoida asioita, jotka tulisivat vaikuttamaan raskauteen ja synnytykseen. He ovat rinnalla kulkijoita ja alansa ammattilaisia, mutta nöyriä omassa elämäntehtävässään. Kätilö ei ota vastuuta naisen omasta synnytysvoimasta, vaan on synnytyksen suojelija ja kunnioittaa täysin naisen omaa itsemääräämisoikeutta, ollen täysin autenttinen ja rehellinen omasta kokemuksestaan ja kantamastaan tiedosta. Kätilön tärkein väline ovat hänen kätensä ja sanotaankin että taitavalla kätilöllä on “silmät käsissä”. Kätilö seuraa naista koko synnytyksen ajan ja pystyy päättelemään jo naisen käyttäytymisestä kuinka pitkälle synnytys on edennyt. Hän tekee niin vähän interventioita kuin mahdollista ja puuttuu synnytyksen kulkuun vain tarvittaessa. Sisätutkimuksiakaan ei tarvita, sillä kätilö näkee mm. naisen pupilleista kohdunsuun avautumisen. Kätilö kunnioittaakin juuri kyseisen naisen uniikkia fysiologiaa synnytyksessä ja toimii aina kyseisen synnyttäjän tarpeiden mukaisesti. Kätilö tuntee synnytyksen fysiologian ja luonnollisten hormoonien merkityksen mutta on myös hyvin perillä synnytyksen henkisestä ulottuvuudesta. Hän onkin ‘pitämässä tilaa’ synnyttäjälle, linkkinä tähän todellisuuteen, jotta synnyttäjä voi sukeltaa rajan toiselle puolelle, noutamaan lapsensa sielun tähän todellisuuteen. Perinteisellä kätilöllä on monta kikkakolmosta takataskussaan, joilla avitetaan vauvaa optimaaliseen asentoon kohdussa esim rebozo-liinan sekä erilaisten liikkeiden avulla. Niitä hän voi ehdottaa synnyttäjälle tarpeen mukaan ja usein asentojen ja liikkeiden merkitystä on käyty läpi jo raskausaikana.

Kätilön työ ei suinkaan lopu synnytykseen, vaan hän on äidin tukena myös post-partum aikana. Kurssilla opimmekin kohtuhieronnan, jota tehdään synnyttäneelle naiselle vähintään neljä kertaa synnytyksen jälkeen useiden viikkojen aikana. Sillä autetaan kohtua palautumaan oikealle paikalle ja entiseen kokoonsa. Perinteisellä kätilöllä on myös yrttitietoutta, jolla tukea vastasyntyneen äidin hyvinvointia sekä hän osaa myös valmistaa tuotteita istukasta, jota käytetään koko perheen terveyden ylläpitämiseen. Tällä kurssilla opimme mm. homeopaattisen istukka-lääkkeen tekemisen sekä valmistimme useita yrttitinktuuroita.

kohtuvauvan hierontaa ja äidin rentoutusta

Yrttitinktuuroiden tekoa raskauteen, synnytykseen & postpartum- aikaan

Luottamus elämän voimaan

Tämä kurssi vahvisti entisestään sitä viisautta, jota jo sydämessäni kannan. Syntymän ja elämän pyhyyden kunnioitusta ja sen tärkeyttä. Jokainen päivä kurssilla alkoi laulun ja rummun johdattamana, pyytäen siunausta ja johdatusta päivälle. Alttari keskellä muistutti elämän kauneudesta ja yhteydestä äiti maahan ja elementteihin. Rituaalit olivat vahvasti läsnä, luomassa yhteyttä sielun ja sydämen viisauteen. Feminiininen rakkauden energia väreili ilmassa ja luonnolliset oksitosiinit nousivat ihan vain ollessa läsnä tässä naistenpiirissä. Tämä viisaus ja yhteys on juuri se puuttuva palanen, jota tarvitsemme (synnytys)kulttuurissamme nyt enemmän kuin koskaan! Varmasti moni nykyajan kätilö kantaa sydämessään toivetta siitä, että voisi olla kokonaisvaltaisemmin tukena naisille äitiyden matkalla. Kuitenkaan tänä päivänä se ei Suomessa toteudu, ellei palkkaa itselleen yksityistä kotikätilöä rinnalla kulkemaan. Se, että sairaaloissa normaalin fysiologisen synnytyksen hoitopolkua ei edes tunneta, kertoo jo paljon suhtautumisestamme synnytykseen, niin kuin se olisi vaaratilanne. Perinteisen kätilöyden viisaudella osataan tunnistaa merkit, jolloin synnyttäjä tarvitsee medikaalista apua, mutta lähtökohtaisesti synnytys nähdään luonnollisena osana naisen elämää ja ultimaattisena ilmentymänä naisen hedelmällisyydestä! Perinteinen kätilö suhtautuu suurella nöyryydellä ja kunnioituksella elämän voimaa kohtaan ja tätä luottamusta ja luontoyhteyttä vahvistetaan rituaalein ja seremonioin. Henkinen ulottuvuus on aivan yhtä suuressa osassa kuin fyysinenkin, sillä ilman henkeä ei ole elämääkään. Kätilö tuntee “synnytyksen maan” ja tietää, että tämä matka on jokaisen synnyttävän naisen tehtävä itse, mutta hän toimii tukena ja suojelijana, jotta synnyttäjä voi antautua tälle matkalle täysin.

Sydämellinen kiitokseni Brenda Anleulle, jota ilman tämä kurssi ei olisi toteutunut. Brendan sivuilta löydät lisätietoa tulevista kursseista sekä tulevaisuuden visiosta luoda Suomeen Perinteisen kätilötyön koulu! https://brendamiquiztli.com/

Danielan sivut löydät täältä: https://www.danielapartoyplacenta.com/

Tässäpä vielä Midwitch podcast-jakso kuunneltavaksi herättämään muistia, miksi olemme ajautuneet niin kauaksi tästä ikivanhasta perinnetiedosta, ja miten tärkeää se on herättää jälleen eloon!

https://soundcloud.com/user-754199824/herstory-jane-hardwicke-1?fbclid=IwAR0BrlapaBB5-uqSwVcslB3EeDEDhYkuSUjpS4VZphbXZf6TmiLMbay5-Kw 

 

Rakkaudella,

Maria

 

 

Liity sisäpiiriin!

 

Tilaa Juuri Maman uutiskirje ja pysyt kuulolla uusimmista kursseista ja kirjoituksista.