Synnytystarina- sunnuntai: Toivon vapaasynnytys traumaattisen sektion jälkeen
Aug 11, 2024
Esikoisemme synnytys käynnistettiin koska se oli mennyt kaksi viikkoa yli lasketun ajan, tehtiin kaikki mahdolliset toimenpiteet ja lopulta mentiin sektioon. Tunsin että sektio oli turha, kaikki turhat toimenpiteet johtivat lopulta siihen. Heti vauvan synnyttyä minulla oli vahva luottamus siihen, että minä ja vauvan isä osaamme parhaiten vauvaa hoitaa emmekä tarvitse siihen ulkopuolisten neuvoja. Siksi lopetimmekin pian neuvolassa käymisen. Vauva aika oli toisaalta ihanaa ja toisaalta melko raskasta, sillä käsiteltävänä oli niin paha synnytystrauma. Sen käsittelyyn ei liiemmin ollut apua tarjolla, ellei sitä itse osannut etsiä. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa ihan oman tekstinsä.
Minulle oli kuitenkin heti selvää, että en aikoisi synnyttää sairaalassa enää jos saisimme lisää lapsia. Aloin ottaa selvää kotisynnytyksistä.
Kuuntelin paljon vapaasynnytys podcastia ja tutustuin myös Juurimaman nettisivuihin. Kun ymmärrys fysiologisesta synnytyksestä lisääntyi, minulle oli pian varsin selvää että haluaisin lisää lapsia ja he saisivat syntyä kotona.
Vuosi esikoisen syntymän jälkeen päätimme mieheni kanssa että seuraava lapsi saa tulla ja pian hän ilmoittikin tulostaan aamupahoinvoinnin muodossa. En kokenut ensimmäisessäkään raskaudessa saavani neuvolapalveluista mitään hyötyä, joten siellä emme käyneet. Jatkoin elämääni kuten aiemminkin ja kasvattelin mahaa kaikessa rauhassa. Raskausaika oli ihanaa ja tuntui paljon helpommalta ilman kaikkia neuvolakäyntejä ja mittauksia.
Paljon pohdimme että haluammeko synnytykseen mukaan kotikätilön vai emme. Lopulta palkkasimmekin kotikätilön, mutta loppuraskaudesta minusta alkoi tuntua että en tahdo synnytystilaani tuntemattomia ihmisiä. Juttelin aiheesta myös Marian (Juurimama) kanssa ja keskustelun jälkeen vapaasynnytys tuntui yhä oikeammalta päätökseltä. Niimpä peruimme kotikätilön ja valmistauduimme vapaasynnytykseen.
Valmistauduimme synnytykseen kuuntelemalla molemmat vapaasynnytys podcastia sekä luimme Marian siunattu syntymä -oppaan ja paljon puhuimme synnytyksestä yhdessä mieheni kanssa.
Minulla oli tiedossa laskettu aika, vaikka mielestäni tuosta koko termistä pitäisi päästä eroon. Olin ajatellut että vauva viihtyisi kohdussa pitkään. Kuitenkin juuri lasketun päivän aamuna huomasin limatulpan irronneen. Se oli siis juhannuksen jälkeen tiistai päivä. Seuraavana yönä heräsin siihen, kun lapsivettä meni vähän. Heti sen jälkeen alkoi sen verran napakat supistukset, etten enää saanut nukuttua. Aamulla supistukset vähenivät ja päivällä niitä tuli harvakseltaan. Illalla supistukset taas voimistuivat ja tihenivät. Näin mentiin viikonloppuun saakka, öisin en pystynyt supistuksilta nukkumaan, mutta päivisin pystyin elämään melko normaalisti.
Viikonloppuna supistukset voimistuivat ja niitä tuli paljon myös päivisin. Silloin laitoimme synnytysammeen ja vietin paljon aikaa siellä. Koko tämän ajan mieheni oli hoitanut esikoistamme sekä siinä samalla ollut tukenani. Maanantaina päätimme laittaa esikoisen mummolaan hoitoon, jotta saisin täysin keskittyä synnytykseen.
Mieheni kannusti ja tuki minua upeasti kun voimat alkoivat käydä vähiin. Laitoin myös viestiä siskolleni sekä Marialle, joilta molemmilta sain tarvittavaa kannustusta. Keskiviikko aamuun saakka otin vastaan supistuksia yksi kerrallaan huutaen tässä vaiheessa aika kovaa.
Vihdoin keskiviikko aamuna aloin tuntea kevyttä tarvetta ponnistaa. Muutaman tunnin ajan ponnistin aina supistuksen tullen, kunnes supistukset taas loppuivat. Pari tuntia meni leväten ja sitten alkoi taas ponnistuttaa. Olin ammeessa polvillani ja pidin miestäni käsistä. Tunsin vauvan pään tulevan pikkuhiljaa joka ponnistuksella pidemmälle. Kun pää oli syntynyt, meni vielä muutama supistus kun loput vartalosta syntyi. Nostimme vauvan yhdessä mieheni kanssa vatsani päälle. Puhalsin häntä kevyesti kasvoihin ja hän alkoi hengittää rauhallisesti. Kuinka helpottunut olinkaan, vihdoin hän on täällä!
Istuimme vauvan kanssa ammeessa kunnes istukka syntyi noin puoli tuntia myöhemmin kevyesti ponnistamalla. (Jossain vaiheessa myös katsoimme, että vauva on poika.) Sen jälkeen nousimme ammeesta sohvalle lepäämään ja vauva pääsi ensi-imetykselle. Napanuora oli todella lyhyt ja siksi vauvan kanssa liikkuminen oli hieman hankalaa. Illalla leikkasimme napanuoran ja siirryimme sänkyyn nukkumaan. Olin itse aika heikossa kunnossa, kun en ollut nukkunut niin pitkään aikaan enkä ollut saanut syötyä moneen päivään. Mutta kaikki tuntui niin ihanan normaalilta. Vaikka synnytys kesti niin pitkään, silti läpi synnytyksen minulla oli koko ajan tunne, että kaikki on juuri niinkuin pitääkin. Myös mieheni luotti läpi synnytyksen ihanasti kykyyni synnyttää.
Seuraavana päivänä esikoisemme tuli kotiin ja otti ihanasti vastaan pikkuveljensä. Ensimmäiset viikot vietimme pitkälti vauvan kanssa sängyssä leväten. Nyt olemme nelihenkinen perhe ja en voisi olla perheestäni onnellisempi ja kiitollisempi.
- Minna
Liity sisäpiiriin!
Tilaa Juuri Maman uutiskirje ja pysyt kuulolla uusimmista kursseista ja kirjoituksista.
