Synnytystarina-sunnuntai: Siunattu kiirastorstain syntymä

Herään virkeänä kesken yöunien ja päätän lähteä keittämään kotikaljaa pääsiäiseksi, kun tunnen ensimmäiset synnytysaallot. Vihdoinkin! Tänään saisin vauvan syliini. Sytytän kynttilöitä palamaan, laitan itselleni varhaista aamupalaa ja kuuntelen hypnosynnytyskurssin affirmaatioita jumppapallon päällä keinuen. Viiden maissa aamulla herätän puolisoni ja sanon hänelle meneväni saunaan. Synnytysaallot ovat jo kunnollisia. Nojailen ylälauteeseen ja heijaan itseäni edestakaisin. Olen hetken saunan lämmössä ja siirryn takaisin olohuoneeseen. Juon vettä ja elektrolyyttijuomaa. Käyn aika tiuhaan vessassa koko aamun. Nautin omasta rauhasta ja siitä ettei ole kiire minnekään.

Kesällä 2021 huomasin odottavani vauvaa, jota olin toisaalta hartaasti odottanut ja toisaalta pelännyt. Edellisestä synnytyksestä toipuminen oli ollut vuosia kestävä ja vaativa prosessi. Siitä selvinneenä en ollut enää sama kiltti tyttö kuin ennen. Myös maailma ympärilläni oli muuttunut ihan toisenlaiseksi parin viime vuoden aikana. Nyt halusin päättää itse omaa ja lasteni terveyttä koskevista asioista, ja minulla oli myös rohkeutta kyseenalaistaa monia aiemmin itsestään selviltä tuntuneita asioita.

Raskauden alusta saakka oli selvää, että tämän lapsen halusin synnyttää kotona ihan itse. Kehoni suorastaan huusi, että se on oikea vaihtoehto. Hanke tuntui kuitenkin vielä silloin vähän liian hurjalta. Eihän kukaan muukaan tee niin! Vähintäänkin olisi hankittava kotikätilö, vaikka sekin tuntui huonolta vaihtoehdolta. En ollut kiinnittänyt huomiota kaikkiin niihin uskomuksiin, joita olin omaksunut ympärilläni vallitsevasta synnytyskulttuurista. En ollut myöskään vielä lainkaan tutustunut kotona synnyttäviin naisiin tai somen vapaasynnytyspiireihin.

Neuvolan ultrassa näkyi alkuraskaudessa viitteitä mahdollisista kaksosista, mikä siirsi kotisynnytyssuunnitelmat ihan uuteen ulottuvuuteen. Toisaalta halusin synnyttää kotona joka tapauksessa. Olin huomannut neuvolaseurannan aiheuttavan minulle stressiä, joten lopetin neuvolassa käymisen ja jätin myös rakenneultran väliin. Sen sijaan ryhdyin rakentamaan luottamusta omaan kehooni.

Kahdeksalta aamulla synnytysaallot ovat jo hyvin intensiivisiä. Olen ollut koko aamun liikkeessä ja minua alkaa jo väsyttää. Syön kaurapuuroa, jota mieheni on laittanut aamupalaksi. Esikoispoika lähtee kolmannelle ja kolmanneksi vanhin eskariin. Toiseksi vanhin, 8-vuotias tyttäreni, haluaa jäädä kotiin täksi päiväksi. 

Koko synnytyksen ajan tunnen olevani turvassa kotonani mutten kuitenkaan peloton. Olen hyvin valmistautunut mutta kuitenkin uuden edessä. On ihan tavallinen arkiaamu, joka mullistaa maailmani.

Syksyllä löysin Juurimaman nettisivut, joita lukiessani tunsin palasten loksahtelevan kohdalleen mielessäni. Arastelin kuitenkin ottaa yhteyttä häneen, koska en ollut varma olisiko ohjaus omien arvojeni mukaista. Sivuilla kun oli myös sellaisia vieraalta tuntuvia sanoja kuin “äiti maa” ja “noita”.

Aloin kuitenkin hankkimaan tietoa fysiologisesta synnytyksestä, työstämään omia pelkojani ja uskomuksiani ja keskustelemaan erilaisten naisten kanssa. Luin myös paljon Raamattua etsien sieltä synnytykseen ja raskauteen liittyviä kohtia: halusin tietää mitä mieltä Jumala on villistä raskaudesta ja vapaasynnytyksestä. Onko se varjelukseen turvautumista vai sillä leikkimistä?

Löysin vahvan yhteyden Vanhan ja Uuden testamentin kahdesta synnytystarinasta: Raakel kuolee Benjaminin synnytykseen ja hänet haudataan Betlehemin tien varteen. Myöhemmin tuota samaa tietä kulkee Maria, joka synnyttää Jeesuksen Betlehemin talliin.

Viimeiset raskausviikot koettelivat kärsivällisyyttäni, koska synnytys alkoi vasta lähes kaksi viikkoa kuukautisten mukaan lasketun synnytysajan jälkeen. Näin outoa unta, jossa punaiseen mekkoon pukeutunut nainen sanoi, että älä ole huolissasi synnytyksen alkamisesta. Vauva kyllä syntyy silloin kun on oikea aika, koska kuu vetää häntä puoleensa. Sen sijaan minun olisi keskityttävä omaan uudestisyntymiseeni äitinä. Tuo nainen puhui minulle kauan, ja asiat ovat mielessäni.

Ymmärsin Raamatussa olevien yhteyksien ja omien sekä muiden kokemusten perusteella, että esiäitien elämänkokemukset ovat läsnä naisen elämän eri vaiheissa. Synnytykset voivat parantaa sukupolvisia traumoja, ja toisaalta esiäitien kokemuksista voi saada voimaa ja turvaa. Uskon että kaiken tämän taustalla vaikuttaa Jumala, joka tahtoo meidän kauttamme luoda uutta elämää, ja joka tahtoo meille kaikkea hyvää.

Makaan saunan lauteella silmät kiinni odottaen seuraavaa maanjäristystä. Saan voimaa kuvitellessani äitini istumaan viereeni. Hänen takanaan näen edesmenneet isoäitini ja heidän äitinsä. Mieleeni piirtyy kuva vanhasta savusaunasta. Sieltä kuuluu rauhallisella ja matalla naisäänellä: “Juuri tuollaista se oli täälläkin!” 

Olen täysin omassa maailmassani, keskittyneenä kehoni työskentelyyn ja erilaisiin rentouttaviin mielikuviin. Siirryn taas suihkuhuoneeseen ja annan kuuman veden virrata selkää pitkin seuraavan aallon tullessa. En jaksa kivuta takaisin saunaan, vaan jään jumppamaton päälle makaamaan. Suljen silmäni ja kuvittelen juuret kasvamaan jaloistani syvälle maahan. Tunnen rentoutuvani. 

Seuraavalla supistuksella tunnen ponnistaminen tarvetta, mutta pysyn edelleen makuulla keskittyen hengittämään. Olin ajatellut synnyttää kontallani, mutta äkkiä tunnen voimakasta tarvetta roikkua jossain. Seuraavan supistuksen tullessa nousen seisomaan, tartun miestäni kaulasta kiinni toisella kädellä, ja vien toisen käteni alas tunnustelemaan. Kuuman suihkuveden virratessa ihanasti selkään lapsivesikalvoista kuuluu naps, ja alan tuntemaan kovaa painetta.

Roikkuessani miehen kaulassa kädelleni putoaa jostain kohdun uumenista kova ja painava vauvan pää. Mieheni muistuttaa minua hengittämään. Tunnen suurta euforiaa ja hämmästystä: jotain mitä on toisaalta mahdotonta kuvailla.

Tunnen aukeavani kuin kukka, ja tunnen kuinka valtavalla voimalla kohtuni työntää vauvaa maailmaan. Tuen vaistomaisesti kädelläni pään syntymistä, ja se helpottaa kiristyksen tunnetta. 

Sitten vauvan pää solahtaa kämmenelleni, ja samalla syöksyllä koko vauva kierähtää ulos, ja otan hänet syliini. Kello on 10.40 aamupäivällä. Napanuora on kaksi kertaa kaulan ympäri kiertyneenä, ja otan sen pois. Vauva alkaa heti liikuskella ja avata silmiä. Minä huokailen ihastuksesta. Vauvan pää on ihan pyöreä. Ponnistusvaihe on ollut vain muutaman minuutin mittainen, todella nopea, joten pää ei ollut ehtinyt muotoutua.

Mies auttaa minut saunan lauteelle istumaan, ja siinä ihmettelemme pientä poikavauvaa. Kotona olleet kolme lastamme tulevat ympärille katsomaan. Olen voimakkaan euforisen tunteen vallassa, ja se tunne kestäisi useamman päivän. Puhdasta rakkautta ja iloa koko maailmaa kohtaan. Ihmetystä siitä miten helposti ja automaattisesti kehoni toimi. Nöyryyttä syntymän ihmeen edessä.

Hetken kuluttua menen omaan sänkyyn, ja siellä tajuntaani hiipii viimeinen pelkoni, joka liittyy istukan irtoamiseen. Sairaalassa kätilöistä on aina huokunut kiirettä: äkkiä istukka ulos, muuten kuolet verenvuotoon. Annan pelon tulla ja otan sen vastaan kiitollisuudella. Syön, imetän vauvaa ja torkun koko iltapäivän.

Synnyttäminen oli Vanhan Testamentin kirjoittamisen  aikaan niin luotettava ja tavallinen tapahtuma, että se kelpasi vertauskuvaksi Jumalan kansan pelastumisesta. Vanhassa Testamentissa kuvataan kuinka kansa pelastuu ja selviytyy vaikeuksista samalla tavalla kuin nainen synnyttää lapsen. Vaikeuksia kokeneita ihmisiä lohdutetaan: “Minäkö avaisin kohdun suun saattamatta synnytystä päätökseen? kysyy Herra. – Minä, joka ohjaan synnyttäjää, estäisinkö häntä synnyttämästä? kysyy sinun Jumalasi.” (Jes 66:9)

Voin siis täysin luottaa Jumalaan, tietoiseen elämää luovaan ja kantavaan voimaan. Luottamukseen ei tarvitse sisältyä mitään ihmisen asettamia ehtoja. Tällainen luottamus tuo elämääni vapauden ja autonomian. Ja juuri se tekee minusta ihmeellisen, ainutlaatuisen ja monimutkaisen yksilön, jollaiseksi minut on luotu.

Äiti maa on osuva ilmaus, joka muistuttaa paitsi juuristani, myös äidin ja maan samankaltaisuudesta. Meidän naisten on rakennettava yhteyttä toisiimme, löydettävä juuremme ja sellaiset viljelymenetelmät, jotka saavat meidät kukoistamaan. Kiitos Juurimama siitä tärkeästä työstä jota teet!

Illalla menen kylpyhuoneeseen syväkyykkyyn. Ponnistan kevyesti, ja istukka syntyy noin 7 tuntia vauvan jälkeen. En ole ikinä vuotanut näin vähän synnytyksessä. Kun lapset ovat nukkumassa, poltamme mieheni kanssa napanuoran poikki kynttilällä.Yhdentoista aikaan istun yksin kylpyhuoneen lattialla ja tutkin istukkaa ja sikiökalvoja kaikessa rauhassa. Minä, kuusi lasta synnyttänyt äiti, saan ensimmäistä kertaa elämässäni pidellä kädessäni omaa istukkaani, joka on kasvattanut ja ruokkinut lastani 9 kuukautta vatsassani. Ihan kuin olisin juossut pitkän kierroksen ja löytänyt vihdoin kotiin.

Johanna