Synnytystarina-sunnuntai: "Minä tein sen!" Johannan synnytys omassa rauhassa kotona.
Aug 25, 2024
Minua kiinnosti kotisynnytys jo esikoista odottaessa vuonna 2020, mutta silloin minun ei ollut vielä mahdollista toteuttaa sitä. Asuin lasten isän kanssa hänen vanhemmillaan Espanjassa, joten oman kodin rauhaa ei ollut. Niinpä siinä tilanteessa sairaalasynnytys oli paras ratkaisu.
Vaikka esikoisenkin syntymä oli ihana kokemus, lääkkeellisestä synnytyksestä huolimatta, toivoin, että saisin vielä kokea kotisynnytyksen (tai useammankin, koska haaveissani oli iso perhe). Kun sitten tiemme erosivat lasten isän kanssa ja muutin takaisin Suomeen, tein positiivisen raskaustestin ja aloin suunnitella kotisynnytystä. Rahat oli tiukilla, mutta vapaasynnytyssuomi -yhteisöstä löytyi doula, Melina, joka tarjosi palveluitaan opiskelijahinnoin koska oli juuri valmistumassa doulan opinnoista. Tapasimme ja sovimme että hän toimii doulanani synnytyksessä.
Kävin varhaisultrassa, koska raskautta oli niin vaikea uskoa todeksi. Kieltäydyin kuitenkin niskapoimumittauksista ja muista, koska koin ne tarpeettomaksi enkä halunnut turhaa huolta niistä. Ne kun eivät ole aina paikkaansa pitäviä. Halusin vain nähdä, että siellä todella on elossa oleva vauvan alku. Neuvolassa kävin siihen asti että sain sieltä raskaustodistuksen. En puhunut kotisynnytyksestä mitään, ja kohteliaasti kieltäydyin sokerirasitustesteistä ja muista, ja todettiinkin yhdessä neuvolatädin kanssa etten kuulu mihinkään riskiryhmään, joten sokerirasitukseen ei "tarvinnut" mennä. Jossain veri- ja virtsakokeessa kävin kyllä, mutta siihen ne jäikin.
Kun sitten laskettu aika läheni, minua supisteli aika usein ja melko voimakkaastikin, varsinkin jos olin liikkunut tavallista enemmän, joten en ihan pienestä alkanut epäillä josko se synnytys viimein alkaisi. Äitini oli luonani auttelemassa ja olimme sopineet että kun synnytys käynnistyy niin hän lähtee esikoisen kanssa siksi aikaa muualle.
Kun lasketusta ajasta oli kulunut kaksi päivää ja olimme esikoisen kanssa menossa nukkumaan ja äiti yöksi töihin, kerroin äidille kun supistaa ja että nämä on kyllä voimakkaampia kuin aijemmin. Oli lauantai-ilta, ja äiti vitsaili että koita nyt pidättää maanantaihin kun hänellä on silloin aamuvuoro, niin ei tarvitse kesken töiden lähteä hakemaan esikoista.
Yritin nukkua mutta heräilin supistuksiin ja lopulta latasin sovelluksen jolla niitä seurataan. Ensin niitä tuli noin 20 min välein, 22:48 noin 10 - 15 minuutin välein, klo 00:46 10 minuutin välein. Klo 1:21 Soitin doulalle kun sovellus sanoi että nyt olisi hyvä lähteä sairaalaan. Tässä vaiheessa supistuksia tuli 5-10 min välein. Melina sanoi että seuraile tilannetta, vielä ei ole kiire. Mutta jos alkaa tuntua että et halua olla yksin niin hän lähtee tulemaan. Hänellä kestää tulla noin 40 minuuttia. Odottelin tunnin kunnes klo 2:10 soitin hänelle uudestaan ja pyysin tulemaan, koska alkoi jännittää yksin oleminen kun supistukset tulivat niin usein ja olivat intensiivisiä. Minun oli supistuksen alkaessa noustava ylös ja nojattava olohuoneessa olevaan arkkupakastimeen ääntä apua käyttäen ja keinuen.
Doula tuli 3:13. Pystyin juttelemaan hänen kanssa ihan rennosti supistusten välissä. Hän valmisteli altaan ja juttelimme niitä näitä. Aina supistuksen tullessa nousin ylös ja menin nojailemaan ja keinumaan arkkupakastinta vasten. Sanoin että jännittää kun tavallaan tuntuu että synnytän ensimmäistä kertaa, koska ensimmäinen synnytykseni oli lääkkeellinen ja silloin epiduraali vei kaiken kivun pois, joten en tiedä mitä odottaa.
Doula oli sitä mieltä että tässä tulee vielä menemään aikaa, ja että ollaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Tunsin turhautumista, koska koin supistukset jo nyt melko ärsyttävinä kun niitä tuli niin usein ja voimakkaina. Pelkäsin miten tulisin jaksamaan tämän maratoonin jos tämä venyisi pitkälle seuraavaan päivään. Sovittiin että laitan äidilleni viestiä että hän voisi tulla kotiin jo klo 7 aikoihin, koska esikoinen alkaa yleensä heräillä silloin.
Joskus vähän ennen klo 5 esikoinen alkoi kuitenkin jo huudella äitiä. Menin hänen luokseen sängylle ja otin kainaloon. Väsytti, halusin vain jäädä siihen nukkumaan. Manasin mielessäni, miksi vauvat syntyvät yleensä yöllä, haluaisin nukkua. Supistusten tullessa heijasin itseäni sängyssä ja hengittelin. Esikoinen nukahti ja menin takaisin olohuoneeseen, mutta en kerennyt kauaa istua kun hän alkoi itkeä ja menin takaisin makkariin, sängylle ja poika kainaloon. Oli niin ihana käpertyä sängylle esikoinen kainalossa. En kerennyt kuin hetken siinä olla kun tuli oikein todella voimakkaiden supistusten sarjatuli. Jouduin nousta kontilleni ja käyttää ääntä ja silloin lapsivedet losahtivat sängylle. Esikoinen kysyi ihmeissään, pissasinko minä sänkyyn, ja naurahdin että en kun se on lapsivettä, vauva taitaa syntyä pian, noustaanpa ylös. Esikoista vähän jännitti mutta hän tuli reippaasti vessaan kanssani.
Minua supisteli hurjasti enkä meinannut pystyä puhumaan.
Sain vessassa jotenkin riisuttua alushousut ja nojailin pesukoneeseen ja joka supistuksella vettä valui lisää. Esikoinen halusi pukea vaatteet päälle ja häntä vähän jännitti koko tilanne. Toistelin hänelle ettei mitään hätää ja sain juuri ja juuri huikattua doulalle voisiko hän auttaa esikoista pukemaan, en itse pystynyt muuta kuin ottaa supistuksia vastaan pesukoneeseen nojaten ja heijaten.
Muistaakseni doula auttoi minut olohuoneeseen koska kävelystä ei meinannut tulla mitään. Sovittiin että soitan äidilleni että tulee aikaisemmin. Yritin soittaa mutta hän ei vastannut, joten laitoin viestiä että pääsisikö hän jo tulemaan, kun esikoinen heräsi ja supistukset alkaa olla tosi voimakkaita. Siitä meni noin 20 minuuttia kun äiti vastasi että hän lähtee nyt, ja että olisi noin 30 min päästä kotona.
Doula kysyi auttaako jos hän painelee lantiotani ja kokeili sitä. Sanoin vain ei, ja puistelin päätäni. En halunnut minkäänlaista kosketusta. Minulle oli tärkeää, että doula oli läsnä, mutta halusin olla koskematon. Tens- laitekin olisi ollut kivunlievitykseen, mutta en halunnut edes kokeilla sitä.
Sain vessassa jotenkin riisuttua alushousut ja nojailin pesukoneeseen ja joka supistuksella vettä valui lisää. Esikoinen halusi pukea vaatteet päälle ja häntä vähän jännitti koko tilanne. Toistelin hänelle ettei mitään hätää ja sain juuri ja juuri huikattua doulalle voisiko hän auttaa esikoista pukemaan, en itse pystynyt muuta kuin ottaa supistuksia vastaan pesukoneeseen nojaten ja heijaten.
Muistaakseni doula auttoi minut olohuoneeseen koska kävelystä ei meinannut tulla mitään. Sovittiin että soitan äidilleni että tulee aikaisemmin. Yritin soittaa mutta hän ei vastannut, joten laitoin viestiä että pääsisikö hän jo tulemaan, kun esikoinen heräsi ja supistukset alkaa olla tosi voimakkaita. Siitä meni noin 20 minuuttia kun äiti vastasi että hän lähtee nyt, ja että olisi noin 30 min päästä kotona.
Doula kysyi auttaako jos hän painelee lantiotani ja kokeili sitä. Sanoin vain ei, ja puistelin päätäni. En halunnut minkäänlaista kosketusta. Minulle oli tärkeää, että doula oli läsnä, mutta halusin olla koskematon. Tens- laitekin olisi ollut kivunlievitykseen, mutta en halunnut edes kokeilla sitä.
Jalkani alkoivat väsyä kun otin supistuksia vastaan taas pakastimeen nojaten. Sanoin siitä ja Doula ehdotti, että nojailisin polvillani sohvaan. Suostuin, vaikka minulla oli tunne, että halusin olla seisaallaan ja siirtyminen sohvalle tuntui mahdottomalta. Doula taitteli pyyhkeen lattialle polviani varten ja pääsin siinä suht mukavaan asentoon. Äitini koirat haukkuivat vähän väliä, mutten juurikaan pystynyt häiriintymään siitä, olin niin omassa kuplassani.
Doula ja esikoinen juttelivat siinä sohvalla kaikenlaista ihan rennosti. Sitä oli ihana kuunnella, se rauhoitti minua. Olin kuitenkin niin omassa maailmassa lepäilemässä supistusten välillä, etten osallistunut keskusteluun.
Jalkani alkoivat väsyä myös polvillaan oloon, ja supistuksissa alkoi tuntua pientä ponnistusta. Doula ehdotti siirtymistä altaaseen. Vastustelin ajatusta. Siirtyminen mihinkään oli kivuliasta, ja olisin vain halunnut pysyä paikoillani. Se vaan ei ollut enää vaihtoehto, koska jalkani ja selkäni eivät enää jaksaneet jäädä siihen asentoon. Doula auttoi minut altaaseen, ja yllätyin miten paljon vesi helpotti oloa ja miten se kannatteli ja rentoutti kehoa. Nojasin samaan tapaan altaan reunaan kuin olin nojannut sohvaankin, ja Doula otti minusta ja pojastani muutaman kuvan.
Äitini tuli, ja äänessäni alkoi jo kuulua pieni ponnistus. Äiti otti nopeasti koirat ja esikoisen mukaansa ja lähti. Ponnistelin jonkun aikaa ja jostain syystä koin ponnistavat supistukset hyvin miellyttävinä. Se oli sellaista hyvää kipua mistä tuli myös toivon kipinä että jes, tämä etenee ja kohta alkaa toden teolla tapahtua! Doula ehdotti minua vaihtamaan asentoa sanoen, että se saattaisi auttaa myös vauvaa pääsemään optimaaliseen asentoon. Taas tunsin vastustusta. Pelkäsin liikkua koska se sattui, mutta varovasti käännyin altaassa ympäri, ja hyvä niin. Ponnistukset voimistui, välissä doula tarjoili minulle vettä. Tunsin vauvan potkivan. Se sattui ja voihkin että älä vauva potki siellä 😂
Supistuksen aikana tunsin pään työntyvän ulospäin ja supistuksen loputtua takaisin sisään. Tunne oli polttava, todella intensiivinen. Kehoni ponnisteli, mutta koin että nyt täytyy auttaa kun pää vetäytyi aina vaan takaisin. Doula kysyi, haluanko että hän kuvaa synnytystä, mutta pudistelin vain päätäni, halusin keskittyä täysillä vaan ponnistamiseen. Juuri kun alkoi iskeä pieni epätoivo, niin seuraavalla supistuksella pistin kaikki peliin karjuen kuin leijona, kunnes viimein tunsin että pää oli kokonaan ulkona. Tiesin että pahin on ohi, ja sanoin doulalle että nyt hän voi kuvata, ja kohta kehoni työnsi vauhdilla koko vauvan ulos. Kurottelin vauvan syliini, ja se alkoi heti itkeä ja avasi silmänsä. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Minä tein sen! Olin samaan aikaan shokissa ja järkyttynyt miten hurja kokemus synnytys oli, ja kuitenkin ihan euforiassa, siinä se vauva nyt oli, ilmielävänä sylissäni! Meni hetki ennen kuin tajusin katsoa kumpi sieltä tuli, ja poikahan se 😍
Jossain vaiheessa doulan kehotuksesta koitin ponnistella istukkaa ulos, mutta sieltä tuli vain kalvojen riekaleita. Doula auttoi minut ylös altaasta sohvalle ja siinä jonkun aikaa ponnistellessani sain istukankin synnytettyä. Vihdoin koko homma oli hoidettu. Doula auttoi minulle vaipat jalkaan ja talutti makuuhuoneeseen sängylle pesimään vauvan kanssa, ja hän pesi ja tyhjensi altaan, siivoili ja pakkaili kaikki tavarat, ja kävi vielä onnittelemassa ja juttelemassa kanssani. Äitini tuli esikoisen kanssa kotiin juuri ennen kuin doula lähti.
Lyhykäisyydessään klo 5.00 meni lapsivedet, klo 6.40 ponnistusvaihe alkoi ja 7.08 vauva syntyi. Olimme molemmat doulan kanssa yllättyneitä miten nopeasti synnytys eteni. Kannatti käydä halailemassa esikoista ja saada sieltä oksitosiinit virtaamaan :)
Keskiviikkona kävi kotikätilö kirjoittamassa syntymätodistuksen ja punnitsemassa vauvan. Halusin mielenkiinnosta tietää minkä kokoinen poika on ja kätilö punnitsi sen painoksi 3800g ja arvioi syntymäpainoksi 4kg. Sain kätilöltä myös lainaan hopeiset nännisuojat ja hän antoi minulle rintakumin kun valittelin haavautuneita rintojani. Hän tarkisti että vauvalla ei ole kireää kieli- eikä huulijännettä ja kehui miten hyvin pitelin vauvaa sen syödessä. Hän arveli, että vauvalla saattaa olla pään ja niskan alueen jumeja eikä ehkä saa siksi suutaan tarpeeksi auki, joten varasin ajan osteopaatille. Muuten meillä on mennyt mukavasti vauvan tuoksuisessa kuplassa.
Täytyy sanoa, että ensimmäiset pari päivää olin hieman shokissa synnytyksen intensiivisyydestä ja mietin miten helppo esikoisen syntymä oli ilman synnytyskipuja. Mutta kun ynnäili miten ihanaa oli saada olla omassa rauhassa ja päättää itse omasta kehostaan eikä kukaan tullut kokeilemaan kohdunsuuta, laittamaan mitään mittaushärpäkkeitä, synteettistä oksitosiinia, antibioottitippaa (minulla todettiin streptokokki esikoista synnyttäessä joten sairaalassa laitettiin antibiootti), ei leikattu välilihaa (tämä tehtiin esikoisen kohdalla mitään kertomatta tai kysymättä ja sain kuulla siitä vasta jälkikäteen), niin kyllä kotisynnytys vie voiton mennen tullen.
Jossain vaiheessa doulan kehotuksesta koitin ponnistella istukkaa ulos, mutta sieltä tuli vain kalvojen riekaleita. Doula auttoi minut ylös altaasta sohvalle ja siinä jonkun aikaa ponnistellessani sain istukankin synnytettyä. Vihdoin koko homma oli hoidettu. Doula auttoi minulle vaipat jalkaan ja talutti makuuhuoneeseen sängylle pesimään vauvan kanssa, ja hän pesi ja tyhjensi altaan, siivoili ja pakkaili kaikki tavarat, ja kävi vielä onnittelemassa ja juttelemassa kanssani. Äitini tuli esikoisen kanssa kotiin juuri ennen kuin doula lähti.
Lyhykäisyydessään klo 5.00 meni lapsivedet, klo 6.40 ponnistusvaihe alkoi ja 7.08 vauva syntyi. Olimme molemmat doulan kanssa yllättyneitä miten nopeasti synnytys eteni. Kannatti käydä halailemassa esikoista ja saada sieltä oksitosiinit virtaamaan :)
Keskiviikkona kävi kotikätilö kirjoittamassa syntymätodistuksen ja punnitsemassa vauvan. Halusin mielenkiinnosta tietää minkä kokoinen poika on ja kätilö punnitsi sen painoksi 3800g ja arvioi syntymäpainoksi 4kg. Sain kätilöltä myös lainaan hopeiset nännisuojat ja hän antoi minulle rintakumin kun valittelin haavautuneita rintojani. Hän tarkisti että vauvalla ei ole kireää kieli- eikä huulijännettä ja kehui miten hyvin pitelin vauvaa sen syödessä. Hän arveli, että vauvalla saattaa olla pään ja niskan alueen jumeja eikä ehkä saa siksi suutaan tarpeeksi auki, joten varasin ajan osteopaatille. Muuten meillä on mennyt mukavasti vauvan tuoksuisessa kuplassa.
Täytyy sanoa, että ensimmäiset pari päivää olin hieman shokissa synnytyksen intensiivisyydestä ja mietin miten helppo esikoisen syntymä oli ilman synnytyskipuja. Mutta kun ynnäili miten ihanaa oli saada olla omassa rauhassa ja päättää itse omasta kehostaan eikä kukaan tullut kokeilemaan kohdunsuuta, laittamaan mitään mittaushärpäkkeitä, synteettistä oksitosiinia, antibioottitippaa (minulla todettiin streptokokki esikoista synnyttäessä joten sairaalassa laitettiin antibiootti), ei leikattu välilihaa (tämä tehtiin esikoisen kohdalla mitään kertomatta tai kysymättä ja sain kuulla siitä vasta jälkikäteen), niin kyllä kotisynnytys vie voiton mennen tullen.
- Johanna
Liity sisäpiiriin!
Tilaa Juuri Maman uutiskirje ja pysyt kuulolla uusimmista kursseista ja kirjoituksista.
