Synnytystarina-sunnuntai: "Me tehtiin se!" Pelkojen läpi vapaaseen perhesynnytykseen.

3.11 klo 19:13 hän syntyi kotimme lämmössä, pieni tyttömme❤️!

Unessa minulle kerrottiin päivämäärä raskauden puolen välin aikaan, mikä oli niin huikeaa, että synnytys todella tapahtui tuolloin.
 
Loppuraskautta varjosti stressi yliaikaisuudesta. Koska olin käynyt neuvolassa, loppuraskaudessa alkava painostus seurannoilla ja käynnistyksellä horjuttivat luottamustani. Koin painetta, vaikka luotan luontoon ja kehooni. Pelko iski minuun, vaikka tiesin sydämessäni vauvan tietävän, milloin haluaa syntyä ja että hänellä on kaikki hyvin. Jouduin käsitellä ison määrän pelkoa ennen synnytystä. Peruin lopulta yliaikaisseurannan sairaalan painostuksesta huolimatta ja yritin pitää mieleni ja luottamuksena vahvana, että vauva saisi syntyä milloin haluaa. Neuvolaseurannan laskureissa synnytykseni käynnistyi 41+6.

Merkit pian käynnistyvästä synnytyksestä alkoivat synnytystä edeltävänä lauantaina. Limatulppa alkoi irtoamaan ja lapsivedeksi toteamaani nestettä valui muutaman kerran pieniä määriä. Synnytysaallot alkoivat tuntua 1:30 aikaan yöllä, kuitenkin epäsäännöllisin välein, joiden välissä sain nukuttua. Ne toivat niin paljon iloa ja luottamusta, olin niistä niin onnellinen! Pian vauva syntyisi.

Sunnuntai-aamuna herättyäni tiesin synnytyksen lähestyvän. Halusin nauttia päivästä ja lisätä luontaista oksitosiinin tuotantoa ulkoilemalla ja viettämällä aikaa perheeni parissa ja syödä hyvin, vielä kun pystyin.

Rovaniemelle oli juuri satanut kunnon ensilumi, aurinko paistoi ja pieni pakkanen loi päivään niin kauniin tunnelman. Reilu 2v esikoisemme laski pulkkamäkeä isänsä kanssa, seurasin vierestä ja otin vastaan synnytysaaltoja. Ulkoa palatessamme aallot säännöllistyivät. Otimme kaikki pienet päiväunet.

Mieheni ja poikani elävät ja hengittävät jalkapalloa sen kaikissa muodoissa. Fudispeli pyöri nyt illalla televisiossa. Toimme suojatun patjan ja jumppapallon olohuoneeseen. Olin luullut etukäteen, että kaipaisin synnytykseen pimeää ja omaa rauhaa. Nyt halusin vain tähän, olohuoneeseen tavallisen arjen keskelle, rakkaiden viereen. Nojasin palloon kontillaan patjalla. Poikani mielestä matalat a:t ja o:t olivat hauskoja. Tilanteessa ei ollut mitään pelottavaa tai kamalaa. Kaikki tuntui luonnolliselta ja hyvältä. Poikani piti hauskaa ja kiipeili selkääni vielä kun aaltovälit olivat pidempiä. Tämä toi minulle vain hyvää oloa. Olo oli tosi rakastettu, kaikkein tärkeimpien lähellä.

Kun aaltojen välit olivat jo verrattain lyhyitä, soitimme doulan paikalle. Hän saapui tuntia myöhemmin 18 aikaan, jolloin synnytys oli jo täysin käynnissä. Olin täysin omassa kuplassa mieheni ja lapseni hoivatessa minua olohuoneessa. Jumppapalloon nojailu tuntui hyvältä. Välillä vain makasin kyljellään patjalla. Jalkapalloselostus kuului taustalla, kun olin hetken tietoinen paikasta ja ajasta. Mikä sen kotoisampi ääni minulle❤️ peliä ei enää tainnut kukaan katsoa, mutta tilanne huvitti minua. Doula painoi lantiotani intensiivisten aaltojen aikana. Hänen läsnäolonsa ja kokemuksensa toivat minulle valtavasti luottamusta ja turvaa, olimme yhdessä käsitelleet pelkojani ja toiveitani koko raskauden ajan. Poikani kannusti minua sanomalla: ”vauva kotiin!” ja kävi välillä silittämässä. Samoin myös mieheni ja huolehti, että sain välillä juotavaa. En kaivannut siihen mitään muuta.

Viimeisimmät aallot olivat intensiivisiä ja ponnistuttavia. Ennenkuin pää syntyi, koin lyhyen epävarmuuden ja heikkouden hetken. Itkin, että mitä jos en pystykään tähän ja että vauva on vielä todella kaukana saapumisesta. Siitä meni vain hetki, kun pää syntyi yhdellä aallolla. Niin helposti ja kivuttomasti. Seuraavalla saapui muu vartalo. Laskin vaistomaisesti kehoani alaspäin konttauasennosta ja vauva syntyi patjalle, josta sain hänet syliin klo 19:13. En voinut uskoa, miten helposti kaikki tapahtui. Itkin vain onnesta ja hämmennyksestä. Lapsi parkaisi samantien ja oli valmis tähän maailmaan. Hän oli täydellinen, niin pieni ja veljensä näköinen! Olimme siinä kaikki yhdessä.

Synnytyksen intensiivisin vaihe kesti vain muutaman tunnin. En ollut seurannut avautumisvaiheen etenemistä mitenkään, otin vain kaiken vastaan, mitä tuli ja seurasin vaistoani. Keho tiesi, miten tämä hoidetaan, ihan kuin olin uskonut sen kotona häiriöttömästi tapahtuvan. Hormonit toimivat ihanteellisesti. Tunsin vauvan liikkeet koko synnytyksen ajan ja tiesin varmaksi, että hänellä oli kaikki koko ajan hyvin.

Mieheni totesi lapsen synnyttyä, että minä todella olin ollut oikeassa. Oli kaiken arvoista synnyttää kotona. Esikoisemme syntymä sairaalassa oli kivulias ja kontrolloitu, vaikka toiveeni toteutuivat silloin vesisynnytyksen ja lääkkettömyyden osalta. Tämä kokemus oli kaikkea muuta, kuten olin miehelleni perustellut ja itsekin vakaasti uskonut peloista huolimatta.

Yritin pitkään synnyttää istukkaa siinä onnistumatta. Tunsin istukan jo irronneena kohdun suulla - siinä vaiheessa jo täyden virtsarakon vuoksi koin tarpeen auttaa sitä ulos. Sen synnyttäminen pelkällä aallolla oli vaikeaa ja avustin istukan vetämällä napanuorasta ulos. Istukka oli ehjä ja kaunis. Vaistot kertovat tässäkin, mitä tuli tehdä.

Napanuora sidottiin narulla ja leikattiin keitetyillä saksilla n. 3h kuluttua syntymästä. Teimme istukkaprintit ja doula valmisti minulle istukkasmoothieta toipumisen tueksi. Vuoto oli niukka ja olo loistava synnytyksen jälkeen. Doula oli pitkään apuna synnytyksen jälkeen, jotta saimme rauhassa ihastella vauvaa. Illan päätteeksi pääsin suihkun kautta nukkumaan omaan sänkyyn koko perheen kanssa. Mahduimme kaikki isoon sänkyymme yhdessä ja olo oli niin kiitollinen. Me tehtiin se. Elämäni parhaimpia päätöksiä. ❤️ kiitos, kiitos, kiitos!