Synnytystarina-sunnuntai: Lempeä ja korjaava kotisynnytys Briteissä
Jan 05, 2025
Kolme vuotta sitten kirjoitin, etten olisi koskaan uskonut synnyttäväni. Tänään pohdin, että vielä vähemmän olisin koskaan uskonut synnyttäväni kotona.
Ensimmäinen synnytys oli kaikkea muuta kuin lempeä tai luonnollinen - silti se ei jättänyt pelkoja, vaan toi voiman tunteen ja uteliaisuuden kokea koko homma uudelleen luonnollisesti, omaa kehoa kuunnellen.
Eka synnytys käynnistettiin ja venyi kolme päiväiseksi toimenpiteestä toiseen siirtymiseksi, joka lopulta johti vauvan kuivumiseen ja jaksoon teho-osastolla. Oma toipuminen huipentui spinaalipäänsärkyyn ja veripaikkaan epäonnistuneen epiduraalin takia. Äidin sekä vauvan voimat loppuivat. Olin fyysisesti ja henkisesti rikki, sekä pettynyt omaan kehooni, vaikka samalla koin valtavaa kiitollisuutta terveestä lapsesta sekä voimaannuin suuren pelon voittamisesta haastavasta synnytyksestä huolimatta. Yhden asian päätin: ei enää käynnistystä, eikä turhaa puuttumista, jos joskus vielä synnyttäisin.
Viime vuonna Jumala alkoi puhumaan toisesta lapsesta ja saatiin usea profetia, että tultaisiin pian odottamaan uutta lahjaa. Oltiin juuri muuttamassa omaan kotiin ja yksi ystävä näki kuvan, jossa haikara odotti talon edustalla tuoden uuden elämän. En vielä tuolloin tiennyt raskaudesta, enkä varsinkaan siitä, kuinka konkreettisesti kodissamme saisi syntyä uusi elämä.
Alkuvuodesta Jumala alkoi puhumaan, kuinka seuraava synnytys tulisi olemaan korjaava ja hoitava kokemus, josta saisin nauttia. Raskauden edetessä kävin läpi monia pelkoja oman kätilön kanssa ja valitsin sopivan synnytyssairaalan, vaikka kätilö ehdotti heti alussa kotisynnytystä - hänestä se sopisi minulle parhaiten aikaisempiin kokemuksiin peilaten: kotona saisin rentoutua ja kokea turvaa, mutta sairaala olisi lähellä tarvittaessa ja osaava tuttu kätilötiimi tulisi synnytykseen mukaan. Päätettiin siis varalta tehdä suunnitelma sen varalle, vaikka en uskonut päätyväni tuohon vaihtoehtoon.
Olin kuitenkin jatkuvasti hirmu rauhaton ajatuksesta synnyttää sairaalassa. Yritin perustella valintaa itselleni: se toisi turvaa ja apu olisi lähellä, jos jotakin sattuisi. Pelkäsin mahdollisia komplikaatioita, mutta vielä enemmän pelkäsin uudestaan potilaaksi joutumista ja oman toimijuuden menettämistä.
Jumala muistutti, ettei päätöksiä kannata koskaan tehdä pelosta. Vain pari viikkoa ennen synnytystä päätin lopulta valita kotisynnytyksen, ja voi mikä ilo ja rauha päätöksestä seurasi. Tiesin, että se olisi meidän perhettä varten. Rukoillessa koin aina suurta lepoa valinnasta ja Jumala antoi mielikuvan valtameren suuruisesta elämän voimasta, jolla saisin yhdessä hänen kanssaan tuoda uuden ihmisen tähän maailmaan. Ajatus kantoi koko synnytyksen ajan ja sain vastaanottaa tuon voiman, sensijaan että olisin yrittänyt paeta kipua.
Eräänä syyskuisena aamuna heräsin voimakkaampiin supistuksiin, joita oli jo tullut silloin tällöin edeltävinä päivinä. Tuona aamupäivänä sain olla yksin kotona, ja otin aikaa rentoutua ja viettää aikaa rukoillen. Jumala puhui, että saisin pojan syliin ennen puoltayötä. Jatkoin ihan tavallista arkea kotona. Supistuksia tuli ja meni. Äiti oli tullut meille viikkoa ennen hoitamaan esikoista ja leikittiin iltapäivällä yhdessä, puoliso laittoi päivällistä ja vielä 8 aikaan luin esikoiselle iltasadun. Aina välissä pysähdyin hengittelemään supistusten ajaksi. Ne tuli hurjan lempeinä verrattuna käynnistykseen.
Esikoisen nukahdettua tunsin miten synnytys alkoi kiihtymään ja supistukset säännöllistyivät. Laitoin musiikit korville ja aloin ylistää samalla kun tanssin ja liikuin. Kävin aina välillä suihkussa ja siirryin lopulta lämpimän veden alle kuuntelemaan musiikkia. Soitettiin kätilö paikalle 21.30 aikaan, jolloin puoliso täytti altaan olohuoneeseen ja lapsivedet menikin melkein heti kätilön astuttua ovesta sisään. Menin altaaseen ja toisen kätilön saavuttua supistukset olivat jo niin kovat, että vaihdoin paljon asentoa kuunnellen kehon luontaista liikettä, käytin ääntä ja synnytyskampaa, joka oli muuten loistava väline.
Hengitin rauhoittavaa aromaterapia öljyä ja kätilö hieroi aina välillä selkää. Puolison kosketus kasvoilla ja kätilön rauhoittava ääni auttoivat pysymään pinnalla. En ehtinyt olla altaassa kovinkaan pitkään, kun pian tuli tarve ponnistaa ja muutaman ponnistuksen jälkeen tunsin vauvan pään ja sain kohta ottaa hänet vastaan veteen kätilön avustuksella. Virallinen synnytysaika oli vain pari tuntia.
Terve poika syntyi muutamaa minuuttia ennen yhtätoista illalla. Näin kuinka vauva syntyi silmät auki veteen ja kokemus oli taivaallisen ihmeellinen. Ilonkyyneleet, kiitos ja ylistys nousivat huulille. Isoveli ja äiti tulivat altaan reunalle tapaamaan pientä parin minuutin vanhaa veljeä.
Synnytys oli juuri niin ihana ja korjaava kokemus, mitä Jumala oli luvannut ja puhunut ennalta! Ja mikä parasta, saatiin aloittaa uusi elämänvaihe rauhassa yhdessä kotona, mikä oli mun harras toive. Valtameren suuruinen voima kannatteli meitä kaikkia tuona iltana.
Liity sisäpiiriin!
Tilaa Juuri Maman uutiskirje ja pysyt kuulolla uusimmista kursseista ja kirjoituksista.
