Synnytystarina-sunnuntai: kaunis ja voimallinen perhesynnytys

Ensi kohtaaminen uuden perheenjäsenemme kanssa tapahtui jo kymmenen kuukautta ennen itse raskautumista, kun syvässä meditaatiossa tunsin yllättäen kohtuuni laskeutuvan valon ja lämmön. Vastaanotin hämmentyneenä tiedon jonain päivänä saapuvasta sielusta. Seuraava reaktioni oli – JEE, kiitos!

Raskaudelle lopulta valmiina myös vauvan fyysinen keho alkoi pian kehittymään kohdussani. Olin ajatellut hankkivani erilaisia valmennuksia raskautta ja synnytykseen valmistautumista tukemaan, mutta yllättäen huomaisin, että minut olikin saateltu matkaan jo raskauteen valmistautuessa. Minulla oli jo eri keinoja kohdata ja käsitellä vastaantulevia haasteita ja uskomuksia. Raskauden loppu puolella tosin löysimme tueksemme juuri tähän raskauteen ja synnytykseen oikean tukihenkilön, doulan, viisaan naisen, Elinan. <3 Minut ”istutettiin” hiljentymään itseni ja vauvamme äärelle aina luottamuksen kasvattamisen hetkillä. Itse raskaus ja synnytys ei vaatinut paljoa käsittelyä, mutta luottamus-teema nousi elämän muissa asioissa usein esiin. Kaikki sisäinen ja kehollinen työ palkitsi – luottamus ja maa-yhteys vahvistui aina vaan! Sain myös vahvan kutsun energiahoitojen pariin, ja yhteys siihen maailmaan syveni raskauden edetessä ja syventyessä. Kaikki hoitoni olen saanut tämän vauvan kanssa tehdä ja vauvan kasvaessa myös hoidot ”kasvoivat”!

Ennen raskautta tiesin jo, että synnyttäisin kotona perheen ja jonkun viisaan naisen läsnäollessa.

Ja raskauden alussa mulle alkoi nousta mielikuvina millainen tuleva synnykseni tulisi olemaan.

Synnytys alkaisi aamulla/aamupäivällä helmikuisen auringon paistaessa, kenties ulkona, kevyillä aalloilla. Kotona sisällä ottaisin vastaan lempeitä ja sopivaan tahtiin voimistuvia aaltoja kiitollisuudella ja vahvassa maayhteydessä 4,5-vuotiaan tulevan isosiskon ja isän puuhaillessa ja minua hoivatessa. Doulamme ehtisi hyvissä ajoin paikalle synnytystä todistamaan ja tarvittattaessa vahvistamaan ja tukemaan. Vauva syntyisi ammeeseen pimeän tultua kynttilän valossa, jälkeisvaihe olisi rauhallinen.

Laskettuna päivänä synnytyksen aika vihdoin koitti. Edellisenä päivänä oli tullut koko päivän voimakkaita ennakoivia aaltoja, mutta olin siinä kohti jo lakannut odottamasta synnytystä. Tuleva isosisko tosin oli varma, että vauva syntyisi juuri sillon, kun olin kertonut että silloin on täysikuu. Heräsin yöllä kolmen aikaan tuntien ensimmäiset synnytysaallot. Tiesin heti että nyt on synnytys alkamassa, vaikkei sen kaltaisista täysin luonnollisista aalloista ollutkaan ensimmäisen synnytyksen perusteella kokemusta. Tein vielä kaverille etäenergiahoidon, jonka olin pyytänyt saada tehdä, yöllisten heräämisten ”viihdykkeeksi”. Se olikin oiva tapa avata omakin yhteys maahan ja alkulähteeseen. Nousin, laitoin rauhoittavaa 342Hz-musiikkia ja kynttilöitä, join teetä. Soitin doulalle. Mieheni heräsi, kerroin, että kaikki on hyvin ja taidan pian alkaa synnyttää. Kirjoitin lapulle toiveita seuraavalle päivälle. Sitten päätin mennä nukkumaan. Aluksi olin ollut hiukan hämmentynyt, kun tuntemukset alkoivatkin yöllä, mutta tajusin, että synnytys alkaisi kunnolla aamulla, kun olisin levännyt. Tuleva isosiskokin heräsi ja tulin paljastaneeksi, että seuraavana päivänä synnyttäisin. Hän oli synnytystä odottanut koko raskauden ajan (oikeastaan jo pitkään ennen sitäkin) ja hänelle oli itsestäänselvyys, että hän olisi synnytyksessä mukana, joten innostui nyt toden teolla ja kertasi läpi oman mielikuvansa synnytyksestä ja kaiken mitä hän haluisi tehdä ja miten minua hoivata. Hän olisi myös se joka katsoo onko vauva tyttö vai poika.

Nukahtaessa tulevat aallot tuntuivat voimmakkaana valona ja rakkautena!

Aamulla kahdeksan aikaan heräsin, kävin suihkussa ja söin. Istuin synnytysalttarini eteen, sytytin synnytyskynttilät ja lähtin niistä kuvan mother blessing -juhlassa olleille naisille, jotta he saisivat tietää synnytyksen koittaneen. Sain tuntea kaiken heidän kotiimme lataaman rakkauden ja siunaukset sekä kaikki ne rakkauden ja valon tahot mitä olin pyytänyt tuekseni. Pyysin vielä miestä soittamaan doulalle, että voisi lähteä tulemaan, kun matkaa oli kuitenkin noin kolmen tunnin verran. Halusin mielestäni pois kaikki mietinnät ja pidäkkeet, jotta voisin täysin antautua synnytykselle.

Nyt olin valmis vajoamaan synnytyskuplaan. Menin makkariin hämärään, laitoin synnytyssoittolistan soimaan, lapsi toi jumppapallon, mies kookosvettä ja suola-sitruunavettä. Aallot olivat lempeitä ja voimistuvia. Tunsin niiden olevan avaavia, tiesin ja tunsin, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Tunsin vauvan olevan laskeutunut vielä alaspäin ja vauvan asento oli ns. optimaalisin. Aallot tuntuivat tasaisesti ”ytimessäni” kuten doulalle tulin tuntemusta kuvaillenneeksi myöhemmin päivällä. Elin musiikkia, lauloin, tanssin, söin raakasuklaata ja taateleita, kävin usein pissalla. Tiesin vessailun olevan tärkeää, ja halusin muistaa sen, mutta sekin tapahtui aivan itsestään. Jokaisen aallon tullessa rentouduin täysin, leuka ja suu rentoutuivat joka ikisen aallon ajaksi aivan kuin itsestään, annoin myös äänen tulla vapaasti, jos oli tullakseen. Nojailin sänkyyn, jumppapalloon ja lattiaan, annoin kehon liikkua miten se halusi. Jokaisen aallon jälkeen muistan kasvoilleni nousseen hymyn ja kuiskasin tai sanoin mielessäni ”kiitos”. Lapsi kävi välillä silittelemässä ja hieromassa, miestä pyysin kerran guasha-kampaamaan alaselkääni. Iloitsin ja nautin. Etenkin lapselle oli luontevaa jutella ja vastailla kysymyksiin.

Aika meni kuin siivillä. En seurannut aaltojen rytmiä tai kestoa, mutta muistan ihmetelleeni, kun kello oli sitä sattumalta katsoessani aina hujahtanut rutkasti eteenpäin.

Elina-doula saapui alkuiltapäivästä, mies ja lapsi olivat puuhailleet synnytysammetta ja kyselivät haluanko mennä jo. En ollut varma, minulla oli niin hyvä olla makuuhuoneessa. Päätin kuitenkin kokeilla josko amme tuntuisi hyvältä. Menin olohuoneeseen, tunnustelin tilaa, annoin itseni tottua tilan ja tunnelman muutokseen rauhassa. Nousin ammeeseen, tunne oli outo, vesi kellutti kovin. Mietin pieni epäilyn siemen mielessä, siirryinkö ammeeseen liian aikaisin, kaipasin vielä täyttä maan vetovoimaa. Otin asentoja, jotka tuntuivat stimuloivan lisää aaltoja, kyykky toimi siihen hyvin. Aallot otin edelleen vastaan eteenpäin nojaillen, nyt ammeen reunaan.

Lapsi oli riisunut vaatteet ja halusi tulla uimaan, annoin tulla. Se oli hauskaa. Mutta jonkin ajan kuluttua, kupla halusi syventyä ja sitä mukaa suojeluvaisto polskivaa lasta kohtaan kasvoi. Pyysin muita vahtimaan lasta, mutta se ei riittänyt. Oman ja lapsen tunnemyrskyjen myötä sain jälleen oman rauhan ammeessa ja seuraavat pari aaltoa nostattivatkin syvän murinan kurkustani ja helpotuksen kyyneleet. Synnytyskupla syveni selvästi, tuntemukset olivat intensiivisemmät, aa-äänet voimistuivat ja pitenivät. Vaihdoin soittolistaa shamanistiseen rumpumusiikkiin. Halusin lisää intensiivisyyttä, lisää näitä aaltoja! Otin jasmiini-öljypullon käteen, tuoksuttelin sitä, kelluin ja olin kyykyssä, ah! Koin ympäristön ja tapahtumat, muistutin, että lapselle täytyis tehdä ruokaa ja muistan havainnoinneeni, kun isä ja lapsi söivät sylikkäin. Olin niin syvästi kuplassani, että kaikki ympärillä tuntuu tapahtuneen ikäänkuin yhdessä samassa hetkessä.

Kävin edelleen säännöllisesti pissalla. Silloin seisominen ja tanssi tuntui hyvältä sekä nojaaminen mieheen, roikkuminen miehen kaulassa ja akupisteiden painaminen pari kertaa.

Lapsi kysyi usein malttamattomana milloin vauva syntyy. Itsekin ihmettelin jossain vaiheessa, että kylläpä kestää. Kun sitten huomasin, että viimein alkaa hämärtää ja tajusin lisäksi, että pimeähän tuleekin kevättä kohti aina vain myöhemmin, huikkasin: ”Vauva syntyy ku tulee pimeä!”

Jossain kohti pyysin Elinaa guasha-kampaamaan selkääni, ja kapausta seuraavan aallon jälkeinen olo todella euforinen. Guashaus olisi ollut vielä ihanaa, mutta ammeessa se oli hankalaa.

Jalat alkoi jännittyä ja pyysin nyt Elinaa hieromaan jalkojani, hän ehti hetken hieroa kunnes tunsin että ”taas mennään”! Ne alkoivatkin olla viimeisiä avaavia aaltoja.

Pian tunnistin mielessäni muodostuvan epäilevän ajatuksen: ”Mitenhän tätä muka kotona tehdään eikä sair…” Nopea Ahaa-elämys: ”Vauva syntyy kohta!”, huusin. Tiesin heti olevani miltei kokonaan auki, kun epäilyksen häivä hiipi mieleeni.

Kohta aallot alkoikin olla ponnistavia. Vaihdoin häiritsevän kappaleen seuraavaan ja huomasin kellon olevan 18.43. Olin edellisenä päivänä sattumalta lukenut, että täydenkuun hetki olisi noin kello 19. ”Syntyyköhän tämä yhtä aikaa täydenkuun kanssa?”, mietin ääneen.

Seuraavalla aallolla keho työnsi jo vauvaa ulos. Voima oli järisyttävä! Olin kontallaan, päätä nojasin ammeen reunaan. ”Tuu rauhassa, tuu rauhassa..!”, pyysin vauvalta. Kokeilin tuntuuko pää, mutta tunsin ihmetyksekseni vain jotain pehmeää. Seuraavalla vieläkin voimallisemmalla aallolla tunsin, kun kalvot puhkesi ja lapsivedet syöksyi ammeeseen. En ollut muistanut lapsivesiä. Ja nyt tunsin vauvan pään ja hiukset! Vielä yksi ponnistus, jolloin mieleen tulee puheet tulisesta portista jonka läpi on mentävä ja tässä oli minun porttini – huusin koko aallon voimalla: ”Tulinen rengaaas!” ja sitten(tai seuraavalla aallolla, en ole varma) syntyi pää. Vau. Käännyin istumaan, tunsin kun vauva kääntyi ja loppu vartalo solahti ulos. Keho oli työntänyt vauvan itsekseen ulos, itse antauduin vaan matkaan. Otin vauvan vastaan ja nostin syliini. Miltei heti hän parkaisi ja alkoi hengittää. Aloin puhua papattamaan, ainakin kehuin vauvaani kuinka hienosti hän osaa hengittää. Näytin tuoreelle isosiskolle vauvaa, että saisi katsoa kumpi tuli. Mutta ehdinkin itse nähdä ja hämmästyä – tyttö tuli! Olimme odottaneet poikaa, joten hämmennys oli huvittavan suuri!

Keho alkoi purkaa kokemusta tärinällä ja minua pyydettiin nousemaan sohvalle. Nousin, vaikka en itse tuntenut enää tarvetta muulle kuin vauvan ihailulle. Sohvalla jatkettiin ihmettelyä. Tunsin jälkisupistukset ja jossain vaiheessa aloin tietoiseti päästää istukasta irti. Mies ja doula alkoivat tyhjentämään ammetta ja minä yritin auttaa isosiskoa nukkumaan. Halusin istukan syntyvän rauhassa. Tunsin istukan irtoavan juuri siitä kohtaa missä olin sen kokenut olevankin. Lopulta nousin mennäkseni vessaan ja siellä istukka heti syntyikin, mies otti siivilällä vastaan ja veti kalvot hellästi ulos. Siinä sitten täydellisessä sisäisessä tilassa katsoin kaaoksessa olevaa kylpyhuonetta ja taas täydellistä vauvaa. Kävin kylmässä suihkussa ja menin sänkyyn imettämään vauvaa ja nukuttamaan isosiskoa. Kun palasin keittiöön istukkaa pesemään yms, ei kodissa ollut jäljellä mitään silmin nähtäviä merkkejä synnytyksestä – ihmeellistä, doula ja mies olivat jo siivonneet kaiken.

Halusimme vauvalle lotus-syntymän eli napanuoraa ei katkastaisi. Isosiskolle tämäkin oli luonnostaan itsestäänselvää. Annoimme istukan valua ensimmäisen yön siivilässä, aamulla laitoimme koriin ja peitimme suolalla ja yrteillä. Vaihdoimme suolat alkuun kaksi kertaa päivässä, ja lopulta vain kerran päivässä. Vietimme aikaa ihokontaktissa sängyssä. Napanuora kuivui nopeasti ja istukan kanssa yhdessä hidasti ja rauhoitti mukavasti ensi päiviämme. Pesimme vauvan pepun tarvittasessa sängyssä, kun ei tehnyt mieli siirrellä vauvaa. Muutaman päivän päästä nousi huoli napanuoran ja istukan kanssa olemisesta, kun vauvaa alkoi olla hankala siirtää. Laitoin Juurimama Marialle viestiä ja Marian myötäeläminen ja tuki helpotti niin, että loput päivät istukan kanssa sujuivat vaivattomasti, rauhallisesti ja kauniisti. Seitsemäntenä päivänä synnytyksestä, tyytyväisesti sylissä nukkuen vauva päästi napanuorasta ja istukasta irti. Tunteina itsellä nousi haikeus istukan kanssa vietetystä kauniista ajasta luopumisesta ja toisaalta ilo helppoudesta sylitellä liikutella vauvaa.

Vielä toisenkin viikon vietimme sängyssä. Olin kuullut ohjeen ”ensimmäinen viikko sängyssä, toinen sängyllä ja kolmas sängyn vieressä” ja se todella oli ihana aikataulu viettää ensimmäiset viikot. Ne viikot tunsin olevani todella herkässä tilassa, halusin vain miehen ja lapsen kosketusta ja hoivaa, edes ystävien halaaminen tuntui liialta.Tunsin kuinka energia virtasi lävitseni maasta taivaaseen hengitykseni tahtiin. Halusin tietoisesti ottaa rauhassa, kodin lämmössä ja lähistöllä ensimmäiset 40 päivää. Sen jälkeen rakas Elina-doula teki minulle kauniin synnytyksen sulkuseremonian ja sen jälkeen tunsin kunnolla olevani valmis kodin ulkopuoliseen elämään ja ihmisten ympäröimänä olemiseen.

Heidi

Kuvat: Elina Palosaari