Synnytystarina-sunnuntai: Aron vapaasyntymä

Kuulin kutsun seuraavasta lapsesta noin puolivuotta ennen raskaaksi tulemista. Olimme jo Teemun eli minun kumppanin kanssa samoihin aikoihin juteltu synnytyksestä ja että seuraavan lapsen haluan synnyttää omassa kotona jos vain kaikki hyvin ja tuntuu oikealta. Esikoinen oli suunniteltu syntyvän minun vanhempien luona, osittain tapahtuikin siellä, mutta päädyttiin kuitenkin loppu viimein sairaalaan. Tässä raskaudessa halusin luottaa vahvasti minun intuitioon ja viesteihin ja olla niin avoin kuin mahdollista kaikelle mitä vastaan tulee. Tuntui hyvältä ottaa vastuu synnytyksestä ja tutkia itseä asioita ja kaikkia siihen liittyviä pelkoja. Luin varmasti ainakin 200 synnytyskertomusta ymmärtääkseni kuinka erilaisia synnytyskokemuksia ihmisillä voi olla ja samalla purin vanhoja kaavoja mielestäni riskeistä ja vaaroista synnytykseen liittyen ja tietoa mitä tehdä missäkin tilanteessa. Synnytys kun kuitenkin on yksi maailman luonnollisimmista asioista, eikä mikään hätätila. Onnekseni en todella ollut yksin asian kanssa vaan moni nainen ja muutamia miehiä tuki päätöstäni synnyttää kotona. Ihmiset matkan varrella ovat olleet kultaakin kalliimpaa.

Alku-visioni oli että synnytyksessä mukana olisivat kumppanini Teemu, esikoiseni Ossian ja ystäväni Hanna jonka kanssa asumme. Mietin pitkään kuitenkin kätilöä tai varsinaista doulaa mukaan. Juuri Maman Mariaan otin yhteyttä zoomin kautta ja hän on niin sanottuna etädoulana mukana energeettisesti. Päädyin kuitenkin ottamaan kotikätilöön yhteyttä noin kuukausi ennen syntymää ja juttelin aluksi että haluaisin hänet syntymän jälkeen käymään ja tekemään viralliset asiat ja katsomaan että meillä kaikki ok. Hän oli isona rohkaisijana minulle ja miehelleni, jonka jälkeen tuntui helpommalta luottaa omaan intuitioon. Halusin kuitenkin että hän on valmis tulemaan synnytykseen mukaan jos tuntuu että tarvitsenkin. Pyysin ystäviäni järjestämään minulle Mother Blessing juhlat, joka oli tosi tärkeä ja voimauttava kokemus jossa sain tuntea siskojen välistä rakkautta koko viikonlopun.

Minusta oli aika pitkään jo tuntunut siltä että synnytys olisi aika nopea ja tulinen. Ja pitkään pohdin syntyyköhän hän maalla vai vedessä . Olin varannut itselleni ajan maanantaina vyöhyketerapiaan (viikko ennen ns. laskettua aikaa), joka oli synnytykseen valmistava hoito. Tiistaina kävin läpi Hannan ja toisen hyvän ystäväni Katin kanssa läpi minun sairaalapelkoa ja sain heidän avulla viskattua rippeitä kiltintytön roolista tuleen, astuin syvemmin omaan voimaani. Teemun kanssa käytiin illalla saunassa kahdestaan ja jaoin hänelle päivän tuntemukset ja sain kokea hänenkin täyden luoton minuun ja kaikkeuteen että kaikki menee hyvin. Tiistaiyönä sitten noin kello 3 aikaa heräsin supistusaaltoon, niitä tuli aika säännöllisesti mutta ajattelin että ovat varmaan jotain harjoitussupistuksia tai vähän avaavia. Torkuin supistusten välillä niitä tuli noin 10-15min välein. Olo oli mukava ja hieman hupsu! Talossa muut nukkuivat vielä kahdeksaan asti ja olin jo viestitellyt ystäville ja perheelle että nyt jotain tapahtuu. Hyvä ystäväni Marie joka oli lupautunut tekemään synnytys-evästä minulle tuli käymään aamulla ja toi minulle kaikkea ihanaa raikasta syötävää, niitä siinä napostelin ja fiilisteltiin yhdessä hetki!

Ossian heräsi ja käytiin hänen kanssa ulkona, koko ajan supistuksia tuli säännöllisesti mutta pienet askareet tuntuivat mukavilta. En vielä itse uskonut että olin keskellä synnytystä kunnes 10-11 aikaan alkoivat aallot olemaan voimakkaampia ja halusin olla enemmän vain itsekseen, Hanna heräsi niihin aikoihin ja alkoi laittamaan tilaa ja teetä yms. mitä olin halunnut. Teemu sillä aikaa siivosi vessaa ja alkoi pikkuhiljaa täyttämään allasta Ossianin kanssa. Siitä noin tunnin päästä pyysin jos Ossian olisi voinut siirtyä ystävän luokse, tunsin etten ehkä pysty vastaanottamaan häntä ja tarvitsen nyt tukea. Siitä Ossian sitten aika luonnollisesti siirtyi Teemun vedenkanto apuriksi. Hanna tuli pitämään tilaa ja olemaan läsnä minulle makuuhuoneessa, hänelle jaoin pelkojani joita tuli mieleen edellisestä synnytyksestä, mutta jaettuani ne, ne kaikkosivat. Kuuntelin kuulokkeilla synnytyslistaani ja päästiin ääniä ja osa lauluista toimi minulle mantroina joitain lauloin. Puhuin lapselleni kohdussani ja sanoin että “rakas saat tulla, tule vain“. Hetken päästä tunsin että lapsivettä valuu (sitä oli jo varmaan valunut jonkin aikaa ilman että huomasin) ja alkoi pissattaa joten jotenkin tihenevien supistusten välissä konttasin ja kävelin vessaa kohti.

Tuntui kun maa ois vetänyt minut kontilleni vähän väliä. Pöntöllä ollessani toisella jalalla kyykyssä sain hyviä asentoja ja huomasin pissaamisen ja kakkaamisen ohessa luultavasti limatulpan ja se teki minut onnelliseksi! Teemu pysähtyi ja katsoi minua ja kysyi että siihenkö aion synnyttää ja että voin siirtyä ammeeseen. Hanna katseli minua vessan ovensuussa ihailevasti ja kaikki tuntui jotenkin hauskan absurdilta mutta niin tavalliselta. Kaikki tuntui niin avoimelta ja auki taisinkin olla! Aloin kävellä kohti ammetta kunnes tuntui etten pysty enää kävellä ja nojasin ammeeseen. Tunsin että nyt pian hän on täällä! En halunnut/pystynyt enää vaihtamaan olomuotoa maasta vedeksi. Ossian otti ammeesta vettä kädellään ja laittoi sitä minun selälle, mikä tuntui ihan mahtavalta huusin vain kiitosta! Onneksi hän ei kerinnyt lähteä ja sai myös nähdä synnytyksen loppuun saakka. Jotain tuli ulos pimpistä ja kuulin kun Teemu sanoo että mikä tuo on? Hetken mietin että tuleekohan sieltä lapsi vai joku muu olento! Kurkkasin ja sikiökalvot ne sieltä tupsahti ensimmäisenä ulos, ne oli kun joku iso valkoinen pisara! Parin supistuksen jälkeen hän sitten syntyi! Viimeinen supistusaalto oli todella voimakas ja karjuin jostain niin syvältä mistä en ole koskaan aikaisemmin karjaissut. Olin nelinkontin ja Teemu otti tyynenä vauvan vastaan ja ojensi hänet syliini. Hanna oli onneksi loppuvaiheessa hoksannut ottaa kameran esiin niin saatiin ikimuistoisia kuvia.

Hän syntyi noin klo 13.15. Siitä jonkin ajan kuluttua siirryttiin sänkyyn, Teemu luki Ossianille päiväuni-satua ja oltiin vauvan kanssa tissittelemässä vieressä. Uusi ihminen astui kauniisti arkeemme. Kätilö tuli meitä tervehtimään pari tuntia myöhemmin, kaikki oli ihanasti. Vähän repesin mutta ei vaatinut tikkausta enkä sitä kokenut tarvitsevani. Istukan synnytin joskus klo 17 aikaan vessassa. Napanuoraa en halunnut leikattavan vaan halusin niin sanotun lotus syntymän lapselle, eli annoin istukan olla kiinni vauvassa kunnes se kuivui itse ja irtosi kuudentena päivänä syntymästä. Tämän koin hyvin rauhallisena siirtymänä missä vauva sai lempeästi siirtyä uuteen vaiheeseen ja minä myös tulla hänen äidiksi. Istukka on kuitenkin vauvan ensiäiti, tai niin sen koen. Istukka oli astiassa suolan ja yrttien peitossa, kuudentena päivänä laitoin sen ompelemaani pussukkaan yrttisuolan kera mutta sitten se pian se jälkeen irtosikin.

Ensimmäiset viikot vietin aikalailla sängyssä, tai niin paljon kuin mahdollista. Pari kertaa innostuin liiaksi liikkumaan ja touhuamaan lapsen nukkuessa mutta keho onneksi palautti minut nopeasti takaisin hitaampaan rytmiin. Hyvä ja ravitseva ruoka ja lepo plus kaikki hormonit mikä kehossa jylläsi oli parasta postpartum aikana. Olin niin onnellinen että sain synnyttää kotona eikä mikään rikkonut sitä rakkauskuplaa minkä olimme luoneet. Kiitos.

-Essi S.