Äitiys polkuna pyhittymiseen

Tänä päivänä äitiyttä kohtaan hyökätään todella suuresti. Jo raskausajasta lähtien kohti synnytystä äidinvaisto koitetaan kitkeä ja sabotoida äidin ja vauvan symbioottinen yhteys. Äitiyden arvoa ja erityisesti kotiäitiyden merkitystä vähätellään jatkuvasti lukuisin eri keinoin. Ylipäänsä vanhemmuuden vastuu ja kasvatus koitetaan vierittää mahdollisimman varhain valtiolle – ammattilaisille, jotka “tietävät paremmin”.

Siihen on varmasti syynsä: äitiyden perus-olemus sotii täysin tämän ajan individualismia, itsekeskeisyyttä, oman edun tavoittelua ja “vapaata elämää” vastaan. Toisaalta äitiys saatetaan kokea ikään kuin ‘ulkoisena suorituksena’ ja naisten lisääntymiskyvystä on tehty jopa kauppatavaraa, joka on kenen tahansa ostettavissa (sijais-synnytys, munasolujen luovuttaminen jne). Feminismi on jo vuosikymmenten ajan muokannut ajatusmaailmaa yhä kauemmaksi perinteisen äitiyden arvostamisesta, naisten “vapautumisen ja itsenäistymisen” nimissä. Äitiys nähdään esteenä naisen urakehitykselle, menestymiselle ja vapaudelle. Tämän aatemaailman uhriksi joutumisella voi olla kuitenkin kova hinta. Sinkkuelämää sarjan keksijä toteaakin viisikymppisenä, miten katuu uhranneensa elämänsä uralle lasten hankkimisen sijaan. Ironista sinänsä, ottaen huomioon miten kyseinen sarja on vaikuttanut sukupolveni naisten asenteisiin äitiyttä ja naiseutta kohtaan. Eihän äitiys kai koskaan muodikasta ole ollut, ei se ole “kivaa, eikä helppoa”. Mutta kuitenkin, antoisinta ja parasta mitä nainen voi kokea, sanoisin.

Äitiys vaatii nöyryyttä, se pistää naisen nöyrtymään tämän suuren tehtävän ja vastuun edessä, joka hänelle on suotu. Äitiys vaatii oman edun tavoittelusta luopumista, toisen ihmisen tarpeet edelle laittamista, uhrautumista ja rakkautta. Entä jos nämä ovat nimenomaan niitä piirteitä, joita tarvitsemme kasvaaksemme kohti pelastustamme. Äitiys voi siis auttaa naista kasvamaan hyveissä, jotka kantavat sekä häntä että hänen lapsiaan kohti iänkaikkista elämää.

Pyhä Paisios onkin todennut kykenevänsä näkemään äidin hengellisen tilan hänen lapsistaan.

Meille äideille on suotu erityinen, vaativa mutta hyvin siunattu tehtävä. Meidän hengellinen kasvumme ja suhtautumisemme elämään heijastuu suoraan lapsiimme ja asettaa suuntaviivat lapsemme hengelliselle elämälle. Se on todellakin vaativa ja vastuullinen tehtävä! Äitiyden myötä usein ymmärtääkin oman vajavaisuutensa, keskeneräisyytensä ja pienuutensa. Sen ymmärtäminen voikin olla juuri se siunaus, joka laittaa kääntymään Jumalan puoleen. Se, ettei yritäkään selviytyä siitä omin voimin, vaan kääntyy Kristuksen puoleen, rukoillen Häntä auttamaan lapsia tuntemaan Hänen rakkautensa. Äidin rukouksella lastensa puolesta voi olla valtava voima.

Tässä ajassa myös perinteisten arvojen ja kotiäitiyden vaaliminen on tehty entistä haastavammaksi – koko ympäröivän maailman osoittavan yhä liberaalimpaan, feministiseen, suvaitsevaisuuden nimissä harjoitettavaan sekasortoon päin. Mutta sitä tärkeämpää on pitää kiinni siitä, minkä Jumala on meille osoittanut aidoksi ja todelliseksi. Emme voi kenties vaikuttaa ympäröivään maailmaan, mutta voimme vaikuttaa siihen, minkälaisen arvopohjan luomme lapsillemme. Voimme valita kulkea Kristuksen osoittamaa polkua ja vaalia sitä, mikä on pyhää. Voimme valita antautua äitiydelle, sen haasteineen ja kasvukipuineen, tietäen että se on meille siunattu suuri ja tärkeä tehtävä. Pukekaamme yllemme koko Jumalan taisteluvarustus. Äiteinä me voimme tehdä hiljaa ja salaisestikin työtä lastemme pelastuksen puolesta, sillä kaikki se työ, jonka teemme oman hengellisen kasvumme eteen, vaikuttaa väistämättä myös lapsiimme.

“Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.”

Ef 6: 10-18